Logo Näytelmat.fi

Peti ja puuro

Synopsis

Tossun alla ikänsä elänyt Urho Nyyssönen jää leskeksi 50: n avioliittovuoden jälkeen ja hänen kontolleen jää vaimon aiemmin hoitama majataloyritys. Lapset suunnittelevat isälleen tulevaisuutta Papparannan hoitokodissa, mutta Urho saa elämänhalunsa takaisin yllättävällä tavalla. Hänelle selviää, että kirkkokuorossa laulaneella Tyyne-rouvalla on avioliiton ulkopuolinen lapsi!

Samaan aikaan kunta on saamassa täyspotin, kun monikansallinen APS-huoltamoketju päättää rakentaa toimipaikan Rytingin kylälle. Luvassa on todellinen turistirysä – mainoskuvissa ”pellet ja penikat hyppejää taivaisiin asti”. Urhon perillisille luvataan tuntuva korvaus majatalon tontista, mutta samalla heille selviää, että isä ei aio luopua majatalosta. Urho on päättänyt ruveta jatkamaan majataloyritystä omin päin.

Näytelmän aiheena on vanhuus ja ikärajaton itsemääräämisoikeus. Näytelmä ottaa ilon irti ahneudesta, hyväuskoisesta kuntamarkkinoinnista, ihmisten pikkusieluisuuden pimeimmistä kulmista ja kaunan sekä kateuden voimasta. Se ottaa myös kantaa ikääntymiseen liittyviin oletuksiin ja odotuksiin.

Kantaesitys Suomussalmen kesäteatteri 2011

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

92

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 9

Naisia: 6

Yhteensä: 15

Muita rooleja

Tyyne Nyyssösen voi tehdä tuplaroolina.

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista