Lämminveriset

Kieli: 
Suomi
Näytelmälajit: 
Draama
Julkaisuvuosi: 
2010
Sivumäärä: 
101
Kesto: 
Kokoillan näytelmä
Synopsis: 

“Muista, että kovin vähän tarvitaan onnelliseen elämään.” –irkutskilainen kansanviisaus

”Asiat Kotalan, kooltaan vaihtelevan perheen kohdalla eivät ole korjaantuneet, tai menneet parempaan suuntaan. Ei ainakaan materialistisessa mielessä. Henkisestä puolesta nyt tuskin kukaan onkaan isommin kiinnostunut. Sitä sanotaan, että ihmiset jollakin tapaa henkistyvät, muuttuvat syvällisemmiksi aina, kun taloudessa on alamäkeä tai suoranaista lamaa. Meidän uusperheen kyseessä ollen asiaa ei ole vaikea arvioida. Voi ainoastaan todeta, että paljon maailmassa sanotaan. Yhtään mitään tarkoittamatta.” - Äite

Suomen parhaisiin näytelmäkirjailijoihin kuuluva Sirkku Peltola on kirjoittanut Suomen hevosen trilogian kolmannen osan Lämminveriset, joka vie Kotalan perheen avarampiin tiloihin, talvisen taivaan alle.

Laajennettuun uusperheeseen kuuluu tätä nykyä irakilaissyntyinen Hamed Sahel ja hänen kolhoosiajan peltietanansa kakskurkkusella alaimukaasuttimella, elikkäs khakiin vivahtava seitenykkösen perusmallin tuhatkaksatanen Lada.

Lähellä ydinperhettä majailevat myös eri syistä taivasalle pudonneita, nuotion lämpöön hakeutuneita kerjäläisiä, nautintoaineiden väärinkäyttäjiä ja romanipakolaisia. Leirielämä on vaativaa ja karaisevaa mutta myös ihmeitä täynnä: ”Mehän olemme tämmösellä jatkuvalla ja ikimuistoisella telttaretkellä, jossa huolet haihtuvat päästä yhtä vilkkaasti, kun nuotiolaulun sanat heti innokkaasti lauletun ykkösvärssyn jälkeen.” –Äite

(Lähde: Tampereen Työväen Teatteri 2011)

Käyttäjäroolit: 
Miehiä: 9
Naisia: 6
Yhteensä: 15
Soveltuvuus kesäteattereille: 
Ei
Kantaesitetty ammattiteatterissa: 
Ei
Kantaesitetty harrastajateatterissa: 
Ei