Logo Näytelmat.fi

Kuningas Ubu eli Puolalaiset

Synopsis

Alkuteos ilmestynyt 1900. 5-näytöksinen draama.

Alfred Jarry (1873-1907) kirjoitti koulupoikana luokkatoveriensa yllytyksestä ivanäytelmän opettajastaan, joka edusti hänelle kaikkea groteskia maailmassa. Tämän näytelmän pohjalta syntyi maineikas Kuningas Ubu, joka esitettiin ensi kerran Pariisissa 1896. Jarry kritikoi siinä omaa aikakauttaan, mutta koska sen tapahtumat on sijoitettu Puolaan eli ei-minnekään eli kaikkialle, se kritikoi aina kaikkialla kaikkea.

Kuningas Ubussa Jarry kuvaa häikäilemättömän johtajan, joka myöhemmin on monta kertaa konkreettisesti astunut maailmanhistoriaan. Isä Ubu edustaa kaikkea mikä maailmassa on irvokasta. Hän tappaa ja ryöstää tunnonvaivoitta. Mutta samalla hänen maineensa perustuu omalaatuiseen lumousvoimaan, yllättävään ja häikäisevään suorasukaisuuteen. Ihmisuskonnon kritiikki on näytelmän näkyviä teemoja. Ubu selviää hengissä kaikista katastrofeista omatekoinen sädekehä päänsä päällä.

Vaikutuksensa kautta isä Ubu on usein läsnä sielläkin, missä hänen nimeään ei mainita.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

47

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

1966 Helsingin Kaupunginteatteri

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 8

Naisia: 4

Yhteensä: 12

Muita rooleja

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista