Logo Näytelmat.fi

Tunnottomuus

Synopsis

Keski-ikäisellä Sepolla näyttäisi olevan elämä mallillaan, on menestyksekäs ura juristina, varallisuutta, pitkä avioliitto vaimo Tuulan kanssa ja aikuinen, lääkäriksi kouluttautunut poika Marko. Mutta silti kaikki ei ole kohdallaan, sillä mikään ei oikein tunnu miltään. Kalastusreissulla perheen mökillä Seppo tapaa Markon uuden naisystävän, valokuvaaja Milvan. Sepon ja Milvan välille syntyy sadomasokistinen suhde. Mutta rajut seksileikitkin alkavat pian maistua puulta. Seppo vaarantaa tietoisesti lähimmäistensä hengen, mutta sekään ei tunnu Seposta miltään. Edes omatunto ei soimaa häntä. Tuula ja Marko aavistavat Sepon ja Milvan suhteen. Tuulalle ei enää riitä pakeneminen maalausharrastuksen pariin, vaan hän haluaa selvittää asioita Milvan kanssa kasvokkain. Milva ja Marko eroavat. Myös Seppo ja Milva päättävät suhteensa, mutta jollain tavoin Seppo on kiinni Milvassa edelleen. Nykyihmisistä kertovassa tragikomediassa on paljon hauskaa dialogia, eikä vähiten Sepon tilanteen mukaan joko dementoituneen tai terävän äidin Toinin roolissa. (Teija Hakamäki: Näytelmäluettelo 2006, SHT)

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

134

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

19.12.2003 Suomen Kansallisteatteri

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 2

Naisia: 3

Yhteensä: 5

Muita rooleja

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista