Logo Näytelmat.fi

Ida, linnunradan tähti

Synopsis

Näytelmä kertoo Ida Aalbergin ja Lauri Kivekkään avioliitosta, vuodesta 1887 Kivekkään varhaiseen kuolemaan kevättalvella 1893. Mukana on muutamia tapahtumia 1880-luvun alkupuolelta ja puheissa palataan muutamaksi tuokioksi aina Ida Aalbergin lapsuuteen saakka. Ida Aalberg oli syntynyt joulukuussa 1857 ja Lauri Kivekäs heinäkuussa 1852, joten Ida oli häiden aikaan pari viikkoa vaille 30-vuotias ja Lauri puolestaan täyttänyt jo 35 vuotta. Avioliitossa he ehtivät olla ainoastaan runsaan viisi vuotta. Ida, linnunradan tähti on ensisijaisesti avioliittodraama, taustalla on teatterin maailma siitä pitäen kun Kaarlo Bergbom hyväksyi 17-vuotiaan Idan Suomalaiseen teatteriin 1874. Idan elämä on suuri matkalaukku, aina liikkeessä ja matkalla. Sama levottomuus raastaa Lauria, joka on velkojensa vanki ja yksinäisyydessään usein mustasukkaisuuden kalvama ja terveytensä varhain menettänyt hyvin ristiriitainen juristi ja poliitikko. Runsas sata vuotta myöhemmin näitä samanlaisia avioliittoja on yhä enemmän; idat ja minnacanthit ovat taas löytäneet aikansa… Kirjeet ovat vain vaihtuneet kännykköihin. Näytelmässä on useita tapahtumapaikkoja, tärkeintä on kuitenkin henkinen miljöö – ja ihmiset. Niiden avulla näytelmälle kasvaa välttämätön sielu – jos on kasvaakseen.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

91

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 6

Naisia: 4

Yhteensä: 10

Muita rooleja

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista