Tuula Sandström

Syntynyt: 
6.6.1942
Syntymäpaikka: 
Seinäjoki

Tuula Sandström on suomalainen kirjailija, kääntäjä ja entinen kieltenopettaja. Sandströmin kirjallinen tuotanto koostuu pääasiassa nuorille suunnatuista romaaneista, satukirjoista, runokokoelmista ja näytelmistä. Vapaana, sivutoimisena kirjailijana Sandström on toiminut vuodesta 1983.

Sandströmin esikoisteos on nuortenromaani Sämpyläsissit vuodelta 1983. Sitä on seurannut kaikkiaan kolmekymmentäkuusi kirjajulkaisua ja näytelmää, viimeisimpänä vuoden 2001 syyskuussa julkaistu runokokoelma Räsymatto levitoi. Sandströmin kirjoista suurin osa, yhdeksäntoista, on nuorille tai kokoperheelle tarkoitettuja romaaneja, loput runoteoksia ja näytelmiä. Sandströmin koulutus ja ammatti kieltenopettajana näkyy hänen teoksissaan. Ne ovat paitsi sydämellisiä ja idearikkaita, myös helppolukuisella ja osuvalla kielellä kirjoitettuja.

Sandströmin näytelmiä ovat mm. Kerttu ja Hannu (1999), Lähes seitsemän siskoa (2007) ja Viihdytysajot (1008). Omien töidensä lisäksi Sandström on kääntänyt teoksia suomesta englanniksi ja englannista suomeksi. Hänen käännöksiään ovat mm. Arto Kosken Kuntonyrkkeilijän käsikirja -teoksen englanninnos The Handbook of Fitness Boxing (1999) ja Bob Grahamin Buffy – An Adventure Story -satukirjan suomennos Puffe - Sirkuskoira seikkailee (2001). Lisäksi Sandström on toimittanut useamman kirjallisuusantologian.

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012

Teokset

Otsikko Kirjailijan rooli JulkaisuLajittele nousevasti Lajit Kieli Alkuperäinen kieli
Vauhdilla jouluun kirjailija 2018 Lastennäytelmä, Nuortennäytelmä, Joulunäytelmä Suomi
The lynx kirjailija 2017 Draama Englanti Suomi
Viihdytysajot kirjailija 2008 Komedia, Lastennäytelmä Suomi
Lähes seitsemän siskoa kirjailija 2007 Komedia Suomi
Lalli - ensimmäinen suomalainen kirjailija 2006 Draama Suomi
Miehuuskoe kirjailija 2005 Komedia Suomi
Orvo ja revontulet kirjailija 2003 Nuortennäytelmä Suomi
Peikko joka pelkäsi pieniä lapsia kirjailija 2003 Lastennäytelmä Suomi
Syreenipuisto kirjailija 1999 Komedia Suomi
Kerttu ja Hannu kirjailija 1999 Lastennäytelmä Suomi