Timo K. Mukka

Gummerus
Syntynyt: 
17.12.1944
Syntymäpaikka: 
Bollnäs,
Kuollut: 
27.3.1973

Timo K. Mukka oli suomalainen kirjailija, runoilija ja taidemaalari. Mukka on tunnetuimpia lappilaislähtöisiä taiteilijoita Suomessa.

Mukka syntyi Ruotsissa, jossa hänen perheensä oli evakossa Lapin sodan takia. Perhe palasi kotipaikkakunnalleen Pellon Orajärvelle kirjailijan ollessa puolitoistavuotias. Mukka oli aktiivinen ja ulospäinsuuntautunut lapsi, joka menestyi koulussa erinomaisesti. Kolmetoistavuotiaana hän sairasti vakavan avokalvontulehduksen ja oli vähällä kuolla. Sairaskokemus yhdistettynä alkavaan murrosikään, jätti tulevaan kirjailijaan voimakkaan ja koko aikuisiän kestäneen jäljen, joka ilmeni depressiokausina ja vetäytymisenä ihmisten keskuudesta. Mukka opiskeli Helsingissä kuvataiteita Taideakatemiassa (nykyinen Kuvataideakatemia), mutta jätti opintonsa kesken elättääkseen perhettään isänsä yllättävän kuoleman seurauksena.

Mukan varsinainen kutsumus oli kuitenkin kirjallisuus. Hän luki paljon ja alkoi kirjoittaakin jo nuorena koululaisena. Hän myös tarjosi tuotoksiaan, pääasiassa runoja, erinäisille kustantajille, mutta sai kieltävän vastauksen toisensa jälkeen. Mukan esikoisteos Maa on syntinen laulu julkaistiin viimein vuonna 1964, kirjailijan ollessa kuitenkin vasta yhdeksäntoistavuotias. Hurmoksellista seksuaalikuvastoa sisältänyt lappilaiselämän kuvaus oli siltikin aikaansa edellä, ja sai varauksellisen vastaanoton.

Mukka kuitenkin jatkoi kirjoittamista, ja ehti julkaista yhdeksän teosta ennen äkillistä kuolemaansa. Hänen kirjoihinsa suhtauduttiin esikoisteoksen siivittämin tuntein, oudoksuen ja tuomiten. Toisaalta lappilaiskirjailijasta muodostui mystinen taiteilijahahmo, jonka olemuksessa traaginen elämäntunto yhdistyi alkukantaiseen seksuaalisuuteen. Mukka olikin pienelle aikalaispiirille ihailtu ja kunnioitettu, joskin ristiriitainen taiteilijaboheemi.

Myöhemmät sukupolvet ovat ymmärtäneet ja tunnustaneet Mukan kirjallisuuden arvon. Nykyisin häntä pidetään yhtenä suomalaisen kirjallisuuden 60-luvun merkittävimmistä kirjailijoista. Mukan teoksista erityisen tunnettuja esikoisteoksen ohella ovat pienoisromaani Tabu (1965), romaanit Täältä jostakin (1965) ja Laulu Sipirjan lapsista (1966) sekä runokokoelma Punainen (1966).

Mukan teoksia on sovitettu ahkerasti myös draamaksi. Teatterissa suosittuja ovat olleet etenkin Kyyhky ja unikko (1970), Tabu sekä esikoisteos Maa on syntinen laulu. Jälkimmäisestä syntyi Rauni Mollbergin toimesta myös samanniminen menestyselokuva vuonna 1973.

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012

Teokset

OtsikkoLajittele laskevasti Kirjailijan rooli Julkaisu Lajit Kieli Alkuperäinen kieli
Alla auringon usvan kirjailija 2009 Draama, Musiikkinäytelmä Suomi
Epäsuoria vihjeitä Bert Plotkan vaimolle kirjailija 2016 Draama Suomi
Ja kesän heinä kuolee kirjailija 2009 Draama, Monologi Suomi
Kyyhky ja unikko kirjailija 1981 Draama Suomi
Kyyhky ja unikko kirjailija 1982 Draama Suomi
Kyyhky ja unikko eli raudan keskellä on vain erämaa, pikku Darja kirjailija 2014 Draama Suomi
Laulu Sipirjan lapsista kirjailija 1972 Draama Suomi
Lumen pelko kirjailija 1984 Draama Suomi
Maa on syntinen laulu kirjailija 1986 Draama Suomi
Maa on syntinen laulu kirjailija 2005 Draama Suomi
Tabu kirjailija 2011 Draama Suomi
Tabu kirjailija 1983 Draama Suomi
Täältä jostakin kirjailija 1995 Monologi Suomi