Risto Autio

Johannes Jansson
Syntynyt: 
22.8.1954
Syntymäpaikka: 
Helsinki

Risto Autio on näyttelijä, näytelmäkirjailija, käsikirjoittaja, teatteriohjaaja, muusikko ja entinen kansanedustaja. Monilahjakas Autio tunnetaan parhaiten television Kotikatu-sarjasta.

Autio on koulutukseltaan teatteritaiteen maisteri, joksi valmistui Teatterikorkeakoulusta vuonna 1986. Autio on työskennellyt sekä televisiossa että teatterissa. Tunnetuin hänen rooleistaan on Kotikatu-sarjan Hannes Luotola, jota Autio näytteli vuosina 1995–2006 ja uudelleen vuonna 2012. Teatterin puolella Autio on toiminut mm. kiinnitettynä näyttelijänä Helsingin kaupungin teatterissa vuosina 1986–1993.

Näyttelijän työnsä ohella Autio on työskennellyt näytelmäkirjailijana, käsikirjoittajana ja teatteriohjaajana. Autio on toiminut yhtenä käsikirjoittajista Kotikatu-sarjassa sekä vuosina 1996–1998 TV2:n Elämän suola -sarjassa. Lisäksi Autio on kirjoittanut kuunnelmia radioteatterille. Näytelmäkirjailijana Autio on kirjoittanut sekä pienoisnäytelmiä että kokoillan näytelmiä. Hänen näytelmänsä on mm. Teatteri Kehä III:ssa vuonna 1995 esitetty Ihmemies, jonka Autio myös ohjasi. Toinen Aution merkittävistä ohjaustöistä on Heikki Turusen romaaniin perustuva, Keski-Uudenmaan Teatteri KUT:ssa esitetty Simpauttaja.

Taiteellisen uran lisäksi Aution on toiminut politiikassa. Hän oli Keskustan kansanedustaja vuosina 2007–2011 ja on edelleen Hausjärven kunnanvaltuuston jäsen.

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012

Teokset

Otsikko Kirjailijan rooli Julkaisu Lajit Kieli Alkuperäinen kieli
Bensan maku suussa kirjailija 1994 Draama Suomi
Kummitellaan - Mikael kirjailija 1994 Draama Suomi
Miestä viedään kirjailija 1990 Draama Suomi
Patterijätkä kirjailija 1994 Draama Suomi
Sainks mä ? kirjailija 1997 Komedia Suomi
Tatuointi kirjailija 1994 Monologi Suomi
Uljas kirjailija 1994 Draama, Monologi Suomi