Koulutus: Filosofian kandidaatti
Muut ammatit: Toimittaja
”Tämä vuosisata on muuttanut ihmiskuntaa suunnattomasti, ja kirjailijan on ollut pakko olla tässä kehityksessä mukana.”
Kersti Bergroth kuului kirjailijanuransa alkuaikoina 1900-luvun alun melskeissä vaikuttaneeseen dagdrivare-kirjailijaryhmään, joka vietti aikaansa kaupungilla flaneeraten (eli joutilaasti ja tyylikkäästi käyskennellen), palvoi kauneutta ja piti ihanteenaan muun muassa Oscar Wildeä.
”Olimme kyynillisiä ja ironisia, ja ihanteemme oli olla vailla ihanteita”, Bergroth kirjoittaa.
Samoihin aikoihin Bergroth työskenteli myös kirjallisuuskriitikkona.
”Milloinkaan myöhemmin en ole niin vaivattomasti arvostellut kirjallisuutta. Ei mikään liiallinen sivistysmäärä estänyt ripeää lajittelutyötäni”, kirjailija muistelee.
Vähitellen Bergroth alkoi irrota dagdrivare-yhteisöstä ja pientä taiteilijapiiriä ympäröivä todellisuus sekä kansankuvaus alkoivat kiinnostaa häntä yhä enemmän. Näytelmässään Anu ja Mikko (1932) Bergroth siirtyy karjalaiseen maalaismaisemaan, jonka asukkaat puhuvat rikasta karjalaismurretta.
”Käsitykseni on, että kansankieli on tärkeä esikuvana ja ihanteena. Modernilla kielellä on omat edellytyksensä ja vaatimuksensa, mutta se voi oppia kansankieleltä runollista asiallisuutta.”
Mirja Vinberg-Mäkinen / Sunklo 21.5.2008
Lähde: Aleksis Kivestä Martti Merenmaahan. Suomalaisten kirjailijain elämäkertoja. (1954)
*Kuvan lähde: Suomen Näytelmäkirjailijaliitto Jäsenmatrikkeli 1921-1981
