Logo Näytelmat.fi

Anni Polva

Pietari , 6.1.1915 - 23.7.2003

Anni Polva (oikealta nimeltään Anni Polviander) oli tuottelias kirjailija, joka kirjoitti romaaneja, muistelmia sekä lasten- ja nuortenkirjoja.

Polva syntyi Pietarissa kolmilapsiseksi kasvaneen perheen esikoisena. Pian perhe muutti Tampereelle, jossa Polva vietti lapsuutensa ja nuoruutensa. Ennen päätoimiseksi kirjailijaksi ryhtymistään, Polva työskenteli kirjanpitäjänä, tarjoilijana ja kutojana.

Polvan esikoisteos on vuonna 1945 ilmestynyt Rakasta minua hiukan. Sen hän kirjoitti miehensä Unton ollessa rintamalla. Esikoisteos oli heti kaupallinen menestys ja siivitti Polvan kirjailijan uralle. Sittemmin Polva on kirjoittanut kaikkinensa 45 aikuisille suunnattua romaania, joista suurin osa lasketaan ns. viihdekirjallisuudeksi. Joukkoon mahtuu kuitenkin myös muutama hyvin vakavahenkinen teos.

Polvan kirjallista tyyliä on kuvailtu mutkattomaksi. Hänen henkilöhahmonsa, usein naispuoliset sankarit, ovat sanavalmiita ja elämälle avoimia. Romaanien tunnelmaa voidaan sanoa optimistiseksi ja reipashenkiseksi. Polvan kirjalliset ominaispiirteet ovat toimineet verrattomasti myös hänen lapsille ja nuorille suuntaamissaan kirjoissa. Näistä etenkin Tiina-kirjat ovat suomalaisen nuortenkirjallisuuden klassikkoja. Polvan vuosina 1956–86 kirjoittamat Tiina-kirjat ovat toimineet monelle suomalaisnaiselle tärkeänä lapsuus- ja nuoruusvuosien lukemistona. Polva kirjoitti yhteensä kolmekymmentä Tiina-kirjaa. Myös Polvan muiden lasten- ja nuortenkirjojen lukumäärä lasketaan useissa kymmenissä.

Polva oli kaiken kaikkiaan tuottelias kirjailija. Hänen teoksiaan on painettu jo pitkälle yli kolmemiljoonaa kappaletta. Tiina-kirjojen pohjalta on niin ikään tehty televisiosarja sekä kokoillan nuortennäytelmä Tiina ja yllätysten kesä. Tämä Katri Kostiaisen dramatisointi pohjautuu Polvan kirjoihin Tiina kesälaitumilla (1958) ja Tiinan ampiaiskesä (1971).

Anni Polvalle on myönnetty useita kirjallisuusalan palkintoja, kuten Suomen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto vuonna 2000. Polva kuitenkin arvosti eniten kolmea Plättä-palkintoaan (1975, 1981 ja 1987). Plättä-palkinto myönnetään vuosittain parhaalle nuortenkirjalle, ja sen valitsijaraatina toimivat pirkanmaalaiset nuoret.

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012

Teokset

Tiina

Anni Polva ( Kirjailija )

Lastennäytelmä, Nuortennäytelmä

2014

Lue lisää

Tiina ja yllätysten kesä

Anni Polva ( Kirjailija )

Komedia, Nuortennäytelmä

2001

Lue lisää

Rakkautta ja kaalintaimia

Anni Polva ( Kirjailija )

Komedia

2022

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista