Logo Näytelmat.fi

Herkkules Holmes ja laulava Lumikki

Synopsis

Lapsellisen naurettava musiikkisatu. Tarina alkaa prinssin järjestämiä tanssiaisia edeltävänä yönä. Lumikin lauleskellessa päivät pääksytysten ja väliin yötkin läpeensä, ovat kaikki kuninkaanlinnassa univelkaisia ja hermoromahduksen partaalla. Äitipuoli saa tarpeekseen ja määrää metsänvartijan viemään Lumikin pois seuraavana iltana, jolloin linna on täynnä hälinää tanssiaisten vuoksi. Lumikin katoamisesta huolestunut kuningas palkkaa maan parhaan etsivän, mestarissalapoliisimestari Herkkules Holmesin ja löytösalapoliisikoira Muistin tytärtään jäljittämään.

Tanssiaisissa prinssi Pentti on ihastunut tuntemattomaan neitoon, joka myös katoaa puolen yön aikaan. Kuninkaan ja äitipuolen tietämättä prinssi antaa etsiväparille salaisen tehtävän löytää neito, ainoana johtolankana tämän lasikenkä. Etsinnöissä Holmes ja Musti kohtaavat koko joukon tuttuja satuhahmoja, ja tulevat kuin ohimennen ratkaisseeksi heidänkin ongelmansa, kunnes viimein osuvat kääpiöiden kaivokselle. Siellä nämä aloittelevat uutta uraa: kaivos on suljettu ympäristöongelmien vuoksi, ja he ovat ajankulukseen perustaneet septetin eli seitsenhenkisen tanssiorkesterin Seiska Plus. Heidän luotaan löytyy myös kadonnut Lumikki, joka on suostunut orkesterin solistiksi taiteilijanimellä Lumikki Lau.

Lumikin löytymisestä ilahtuneena kuningas järjestää paluujuhlan, joka on myös prinssi Pentin ja Tuhkimon kihlajaistanssiaiset vetonaulanaan Seiska Plus ja Lumikki Lau, laulava prinsessa. Kunniakutsuvieraina tietenkin myös Holmes ja Muisti.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

58

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 0

Naisia: 0

Yhteensä: 0

Muita rooleja

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista