Sirpa Puskala

Muut ammatit: 
Toimitusjohtajan sihteeri, vapaa kirjailja vuodesta 1998 lähtien.

Draamaa arjesta "Kirjoitan näytelmiä siksi, että minulla on "puhuva pää", toisin sanoen vinttikomerossani käydään kaiken aikaa kiivasta keskustelua", kertoo kirjailija Sirpa Puskala. Draaman kirjoittaminen on Puskalalle hyvin luontevaa, sillä hänelle arjen pienet tapahtumat ovat usein näytelmien alkuja. "Ikuisena sivustakatsojana näen arkielämän tapahtumat näytelmän kohtauksina ja kehittelen niille mielessäni jatkoa", Puskala kuvailee. Tosin ei näytelmien kirjoittaminen aivan itsestääkään tapahdu edes Puskalan päässä. "Kirjoittaminen on vaikeaa, mutta eivät minua helpommat hommat kiinnostakaan. Jos en olisi kirjailija, olisin näyttelijä.", Puskala paljastaa.

Jäsenyydet:
Sirpa Puskala on Suomen Näytelmäkirjailijaliiton, Suomen Kirjailijaliiton ja Suomen Nuorisokirjailijat ry:n jäsen.

Palkinnot:
Valtion taiteilijaeläke 2013
Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahaston palkinto 2011
Etelä-Savon taidepalkinto 2007
Finlandia Junior -ehdokkuus 2006
Savonia-palkintoehdokkuus 2006
WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinto 2004
Savonia-palkintoehdokkuus 2003
Kunniamaininta valtakunnallisessa näytelmäkirjoituskilpailussa 2000
Mikkeli-palkinto 1999
Savonia-palkintoehdokkuus 1999
Suuren Suomalaisen Kirjakerhon tunnustuspalkinto 1994
Topelius-palkintoehdokkuus 1991

Lähteet:
Suomen Nuorisokirjailijoiden nettimatrikkeli (3.11.2008), WSOY:n kirjailijaesittely (3.11.2008)

Teokset

Titel Kirjailijan rooli Publication Lajit Kieli Alkuperäinen kieli
Enkelin vapaailta author 2007 Drama, Play for youth Finnish
Kaikki hyvin author 2008 Drama Finnish
Lasse Lorunen pelastaa tilanteen author 2007 Children's play Finnish
Parkkisen lipas author 2010 Drama, Monologue Finnish
Prinsessa Äkäpää author 2010 Children's play Finnish
Saaren sylissä sydän author 1997 Drama Finnish
Salaisuuksia author 2013 Comedy Finnish
Yhden yön tuttu author 2000 Drama Finnish
Yllätysvieras author 2009 Drama Finnish