Ari Lehtinen

Born: 
1948
Place of birth: 
Turku

Ammatti: Laborantin ammatista olen eläkkeellä täysin palvelleena. Näin olen päässyt vapaaksi taiteilijaksi toteuttamaan sitä mitä olen aina halunnut tehdä.

Omin sanoin:

Kirjoittamisen olen aloittanut 60–luvulla. Vakava ponnistelu kirjoittajaksi alkoi lehtori Matti Peltosen kirjoittajapiiristä Raisiossa. Aluksi kirjoitin runoja, satuja, proosaa ja myöhemmin aloin kirjoittaa kolumneja ammattilehteen ja Turun Sanomiin.

Teatteria olen tehnyt kokonaisvaltaisesti yli 30 vuotta. Aloitin näyttelijänä oppiakseni teatteriksi tekemistä kirjoittamista ajatellen. Ensimmäinen teatterille kirjoitettu kokoillan juttu oli Agapetuksen Hilman päivien dramatisointi kesäteatterille. Olen myös lavastanut vuodesta 2005 eteenpäin. Näistä merkittävimmät lavastustyöt: Harke1 projektin yhteydessä Juoksupojat näytelmä, Koirien kalevala, Pertsa ja Kilu ja viimeksi 2012 Pessi ja Illusia. Teatterin tekeminen on tullut tutuksi myös ohjaajana.

Osallistuin 2004–05 Pekka Saariston EU-rahoitteisen harrastajakesäteatteritoiminnan mestarikurssille (HARKE-hanke) kirjoittajana, jonka tuloksena kantaesitykseen valmistui kesällä 2005 Juoksupojat, samoin Harke2 hankkeeseen 2011, josta valmistui Mama Rosen paratiisi. Lisäksi osallistuin ohjaajakoulutukseen ja ohjasin oman näytelmäni harjoitustyönä.

Mistä kirjoitan:

Ikäluokkani murrosvuodet 60–luvulla ja 90–luvun työelämäkuvaus.
Fiktiivistä komediaa ajan ilmiöistä.
Kokoillan näytelmiä olen kirjoittanut 13.

Kirjoittaja– ja teatterikoulutukset:

Käsikirjoittamisen A ja O TEAK 1994 (Melina Voipio, Harri Virtanen ja Reko Lunda’n)
Käsikirjoittamisen tohtorointipaja TEAK 1995 (Michael Baran)
Luova proosa Tutvo 1996 (Juha Ruusuvuori)
Reviiri antologia 1996 (Kari J.Kettula, Sini Kiuas ja Kari Levola)
Teatterille kirjoittaminen TEAK 1999 (Jorma Kairimo)
Kirjoita teatteriksi– draamakirjoittamisen koulutus 22.10.99–28.10.2000 Turun ammattikorkeakoulu (Pirjo–Riitta Tähti–Wahl)
Ikään kuin antologia 2004 (Harri Kumpulainen ja Kari J. Kettula)

Palkinnot ja kunnianosoitukset:

Takapiha 1993 SHTL kantaesityspalkittu
Sieppaus 1994 SHTL kantaesityspalkittu
Unelmien Kosketus 1998 SHTL kantaesityspalkittu
Mama Rosen paratiisi 2011 HARKE 2 SHTL erikoismaininta
Tässä yhteydessä sain myös SHTL:n kultaisen ansiomerkin

Teokset

Titelsortera i fallande ordning Kirjailijan rooli Publication Lajit Kieli Alkuperäinen kieli
Hilmanpäivät dramatist 1990 Comedy Finnish
Into piukassa author 1992 Comedy, Musical Finnish
Juoksupojat author 2005 Drama Finnish
Kyynelmies author 1999 Drama Finnish
Maitopyörä - muistoja maalta author 1996 Comedy, Drama Finnish
Mama Rosen paratiisi author 2011 Comedy Finnish
Mambokängi author 2015 Comedy, Drama Finnish
Marionetti ...perhonen lennä author 1996 Drama Finnish
Musiikkinäytelmä Into piukassa author 2013 Comedy, Musical Finnish
Pertsa ja Kilu dramatist 2008 Drama, Play for youth, Children's play Finnish
Pääpuutarhurin puupäätarha author 1995 Comedy Finnish
Sieppaus author 1994 Comedy Finnish
Takapiha author 1993 Comedy Finnish
Tänttäripolkka author 1991 Comedy Finnish
Unelmien kosketus author 1998 Comedy Finnish