Logo Näytelmat.fi

Maija-Liisa Isosomppi

Alahärmä , 1952 -

Synnyin v. 1952 Alahärmässä, kasvoin Ylihärmässä, avioiduin Kauhavalle.  Nythän nuo kunnat ovat yhdistyneet. Olen naimisissa, kolme aikuista lasta ja tässä vaiheessa 6 lastenlasta.

Koulutusta on sopivasti; yo-merkonomi ja Huk. Lisäksi työni puolesta monenlaista kurssitusta. Harrastuksena olen opiskellut mm. jonkin verran espanjaa ja kirjoittamista. Päivätyötäni teen työhallinnossa, yötöitä en tee, koska silloin yleensä nukun.  Ellei ole täysikuu.

Olen kiinnostunut valtavan monista asioista. Kirjoittamisen lisäksi minulle on tärkeää puuhastelu puutarhassa, sillä tavalla hyvää oloa ainakin itselleni tuottaen. Mieluusti katselen myös tähtitaivasta, kaukoputkikin sitä varten minulla on. Olen utelias ihminen ja tutkailen mieluusti muita ihmisiä ja yleensä elämää.

Näyttelemistäkin olen harrastanut, nykyisin teen ”höpötys”keikkoja silloin tällöin. Tämä alkoi varsinaisesti siitä, kun v. 2011 voitin Valehtelun SM-kisan. Sittemmin olen kaksi kertaa näissä kisoissa tullut toiseksi. Valehtelukisa on sellainen tarinaniskentäjuttu.

Jo lapsena olin innostunut kirjoittamisesta ja lukemisesta ja nuorena olin ahkera kirjeiden kirjoittaja. Kirjoittamisen alkuun pääsin uudelleen voitettuani Härmänmaa-aiheisen runokilpailun vuosituhannen vaihteessa. Olen voittanut myös pari pakinakirjoituskilpailua.

Teksteilläni pyrin tuottamaan hyvää mieltä, en halua loukata ketään enkä viljele ”rumia ” sanoja.  Aiheet löydän usein arkisen elämän sattumuksista, niissä on joskus melkoista komediaa. Ja  pienoinen sanoma meistä ihmisistä sisältyy teksteihini, kuinkas muuten.

– Maija-Liisa Isosomppi

Teokset

Asennetta virkamiähet, asennetta!

Maija-Liisa Isosomppi ( Kirjailija )

Komedia

2014

Lue lisää

Impi, Auvo ja lemmen tyrskyt

Maija-Liisa Isosomppi ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2016

Lue lisää

Kaikki kissin tähären!

Maija-Liisa Isosomppi ( Kirjailija )

Komedia

2002

Lue lisää

Kunnon virkamiäs Jokinen

Maija-Liisa Isosomppi ( Kirjailija )

Komedia

2012

Lue lisää

Oikeeta ihimisiä

Maija-Liisa Isosomppi ( Kirjailija )

Komedia

2006

Lue lisää

Olis eres yks lehemä

Maija-Liisa Isosomppi ( Kirjailija )

Komedia

2004

Lue lisää

Pienen kylän arvoituksia

Maija-Liisa Isosomppi ( Kirjailija )

Komedia

2019

Lue lisää

Rakkaus ja kuntarajat

Maija-Liisa Isosomppi ( Kirjailija )

Komedia

2019

Lue lisää

Sukulaasia ja nukerinkuteeta

Maija-Liisa Isosomppi ( Kirjailija )

Komedia

2009

Lue lisää

Virkamiestä viedään

Maija-Liisa Isosomppi ( Kirjailija )

Komedia

2013

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista