Seppä Ilmarisella, iän-ikuisella takojalla, on mieli maassa. Hän meni kilkuttelemaan Louhelle, Pohjolan emännälle, ihmeitä tekevän Sammon vastineeksi tämän tyttärestä. Mutta nyt vaimo on kuollut ja Ilmarista ärsyttää. Hän haluaa saada edes suurimman luomuksensa jälleen käsiinsä, vaikkei se vaimoa takaisin toisikaan. Mukaansa hän saa Lemminkäisen, joka alkaa kyllästyä lemmiskelyyn ja jolla on kana kynittävänä Pohjolan kanssa. Väinämöinenkin on Ainon hukuttauduttua pettynyt naisiin ja elämään ylipäänsä, joten hänkin tarttuu tilaisuuteen saada edes rippusen sisältöä hukkaan valuville vanhuusvuosilleen.
Urhot lähtevät kostoretkelle, mutta etappi etapilta käy selvemmäksi, että he eivät kerta kaikkiaan ole tehtävänsä tasalla. Vaatteet kastuvat ja miekat viuhuvat, vaan eteenpäin ei päästä – ja Louhi tuntuu olevan kaikkialla. Vaikka Väinämöisen äiti, maailmankaikkeuden emo, ilman impi Ilmatarkin rientää liian isoon leikkiin sotkeutuneiden poikien avuksi, he ovat iloisen pihalla aina siihen asti, kun he lopulta saapuvat Pohjolan porteille. Pohjolassa he joutuvat ilman äidin apua kohtaamaan kaiken sen, mitä he ovat tehneet muille ihmisille – ennen kaikkea naisille.
Ja kun itse Sampo lopulta tulee esiin, se ei olekaan aivan sellainen kuin he kuvittelivat…