Lootin Vaimo-näytelmän inspiraatio on ainakin kolmessa myyttisessä tarinassa, joista oma aikamme ei ole erillään: Vanhassa testamentissa, suurten mittakaavojen myyttisessä kirjakokoelmassa, jonka ensimmäisessä Mooseksen kirjassa on tarina sanansaattajien vierailusta Lootin luona Sodoman kaupungissa.
Sanansaattajat kehottavat Lootin perhettä jättämään kaupungin, mutta kieltävät ketään katsomasta matkalla taakseen. Mutta Lootin vaimo kääntyy katsomaan taakseen – ja muuttuu suolapatsaaksi. Näytelmä kysyy, onko taakseen katsominen oikein vai väärin?
Rakenteeltaan ja juonenkaavaltaan Lootin vaimo seurailee samaa kaavaa kuin Euripideen tragedia-klassikko Medeia (n. 420 eea), jossa nainen kostaa miehen pettämisen tappamalla heidän yhteiset lapsensa, ja jonka esittämisen jälkeen Euripides aikanaan ajettiin maanpakoon.
Kolmas näytelmän kerros viittaa Hella Wuolijoen näytelmään Niskavuoren nuori emäntä, jossa Loviisa, tuo suomalaisen vahvan naisen myyttinen hahmo, on tullut Niskavuoren taloon emännäksi, ja huomaa, että hänen miehensä rakastaa toista. Tilanteesta huolimatta hän ottaa ohjat omiin käsiinsä ja luotsaa talon asiat kuntoon – julkisivu säilyy.
Näistä aineksista, yhdistyneenä ympärillämme olevaan maailmaan, syntyi Lootin vaimo –esitys, joka on yksinhuoltajaäidin ja yhteiskunnan dialogi, jossa sopimusyhteiskunnan arvot punnitaan.
Se on tarina lapsen saamisesta; ajasta, jona itsensä toteuttaminen on mahdollista ja suotavaa; elämästä, joka tulee vastaan yllättäen; vastuusta ja sen kantamisesta; kamelin selän katkeamisesta ja sen seurauksista. Se on tarina joka kertoo yksilöstä ja yhteisöstä; kaupungista ja kulttuurista jossa lähimmäisenrakkaus on ulkoistettu. Ja näytelmä kohtalosta ja nuoralla tanssimisesta, näytelmä moraalista ja muistamisesta.
Näytelmä katsoo läheltä, minkä haasteen lapsi jokaiselle aikuiselle ja tälle yhteiskunnalle asettaa. Se kysyy, mitä vapaus yhteiskunnassamme on, ja mikä on sen hinta?