Logo Näytelmat.fi

Hyppy

Synopsis

Hyppy kertoo ihmisten iloista ja suruista muutosten keskellä. Tapahtumat sijoittuvat suomalaiseen kaupunkiin kesän ja syksyn aikana vuonna 2016. Hyppy on tarina yksinäisyydestä ja ystävyydestä, rahan vaikutuksesta ja retkahduksista; tarina valintojen mahdollisuuksista ja olosuhteiden mahdottomuuksista. ”Pienen hetken kaikki tuntuu valoisalta, tuntuu elämältä, on kevyt hengittää.”

Viimeinen kohtaus on sävelletty. Nuotit ovat saatavilla Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry:stä. Sävellyksen tekijänoikeuksia valvoo Teosto.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

59

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

26/03/2017, Espoon Opistoteatteri

Roolit

Miehiä 0

Naisia: 0

Yhteensä: 0

Muita rooleja

22 roolia. Osa näytelmän rooleista on kirjoitettu niin, että henkilöt voivat edustaa kumpaa sukupuolta hyvänsä. Nämä roolihenkilöt on nimetty pelkällä sukunimellä, tai sitten on käytetty  kauttamerkkiä ( esim. Oili/Oiva Liukkonen). Samassa tarkoituksessa kauttamerkkiä esiintyy myös jonkin verran tekstissä. Näin teokseen voi löytää erilaisia näkökulmia ja painotuksia.

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista