Logo Näytelmat.fi

Kettujuttu

Lastennäytelmä

1973

Synopsis

Kettuveijari Kettu Repolainen on inha tyyppi. Hän ivaa ilvestä, juksaa jänistä, huijaa hevosta ja kiusaa karhua. Ei ihme, ettei hänellä ole ystäviä metsän väen joukossa! Mutta miksi Kettu on niin ilkeä? Miten hänestä on tullut sellainen ja voisiko hän muuttua? Kettujuttu-lastennäytelmän kirjoittaja Pekka Saaristo on muokannut suomalaisten eläinsatujen kertomuksista yhtenäisen kehityskertomuksen, jossa seurataan ovelan Kettu Repolaisen kasvua pennusta aikuiseksi. Tarinan alussa Kettu joutuu kiusatuksi ja maksaa potut pottuina – hänestäkin tulee kiusaaja. Edes viekas kettu ei kuitenkaan pärjää yksin. Kaikki tarvitsevat ystäviksi ja auttajiksi toisia ihmisiä (tai eläimiä). Näytelmässä käytetään myös nukketeatterin keinoja. Katsojat pyritään ottamaan mukaan ja kertojat puuttuvat näytelmän tapahtumiin liian jännittävissä paikoissa.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

26

Kesto

Pienoisnäytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

11.12.1973 Vaasan kaupunginteatteri

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 0

Naisia: 0

Yhteensä: 0

Muita rooleja

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista