Paavo Haavikko

Koulutus: Ylioppilas, FT h.c.

Muut ammatit: Kirjallinen johtaja, toimitusjohtaja

Kansakunnan oraakkeli

Paavo Haavikkoa pidetään yhtenä aikamme huomattavimmista suomalaisista lyyrikoista.

Haavikon modernin ja turhia selittelyjä kaihtavan tyylin vaikutusta suomalaiseen lyriikkaan on verrattu T.S. Eliotin tuotannon asemaan brittiläisessä kirjallisuudessa. Haavikon runsas kirjallinen tuotanto ei kuitenkaan rajoitu runoihin, vaan hänen kynästään on syntynyt muun muassa näytelmiä, muistelmateoksia, aforismeja, novelleja, romaaneja, oopperalibrettoja sekä tasavallan presidentin henkilökuva.

Haavikko vaikutti Suomen kirjalliseen kenttään myös kustantajana. Vuonna 1975 hän perusti oman kustantamonsa, Art Housen, josta on tullut huomattava tietokirjallisuuden kustantaja.

Haavikko käsitteli teksteissään toistuvasti vallankäytön, politiikan ja talouden kysymyksiä, joita hän lähestyy usein epäsovinnaisesta kulmasta. Kaikki kolme aihepiiriä näkyvät muun muassa hänen näytelmässään Agricola ja kettu (1960), joka kuvaa vuosien 1555–1557 tapahtumia. Tuolloin sota Ruotsin ja Venäjän välillä oli päättynyt pattitilanteeseen, jossa molemmat valtiot halusivat palata sotaa edeltävään tilanteeseen, mutta eivät halunneet menettää kasvojaan prosessissa. Turun piispa Mikael Agricola joutuu Ruotsin kuningas Kustaa Vaasan käskystä rauhanneuvotteluihin Moskovaan tsaari Iivana Julman luo. Näytelmän ilmestyessä nähtiin kahden voimasuhteiltaan täysin eriparisen valtion rauhanneuvotteluissa selvää vastaavuutta lähimenneisyyden vallanpitäjiin siten, että Agricolassa nähtiin Paasikivi ja Iivanassa Stalin.

Yhteensä Paavo Haavikko kirjoitti noin puolen sataa draamateksiä ja hänen tekstiensä aihepiirit kattavat lähes kaiken maan päällä.
”Näyttämöiksi käyvät maat ja meret, metsäpirtit ja hovit, tehtaat ja olohuoneet; hänen henkilöissään on jumalia, saagojen sankareita, kuninkaita, piispoja, talonpoikia, liikemiehiä, sivistyneistöä. Kovat tosiasiat piirtyvät esiin kolkon terävinä, usein huumorin ja älyllisen komiikan keinoin.” (Tarkka, 2000)

Kirjalliseksi esikuvakseen Haavikko on maininnut brittiläisen Daniel Defoen (1660—1731). Defoe ei ollut vain kirjailija, vaan kantaaottava ja tuottelias kirjallisen ilmaisun ammattilainen, jota pidetään muun muassa nykyjournalismin isänä ja jonka väärät mielipiteet veivät hänet välillä jalkapuuhun ja vankilaan.

Kriittiset mielipiteet, kantaaottavat tekstit ja usein synkät tulevaisuudenennustukset eivät ole tuoneet Haavikolle Defoen kohtaloa. Sen sijaan Haavikko sai 1970-luvulla osakseen kansakunnan oraakkelin leiman, jota hän kantoi harteillaan yli kolmenkymmenen vuoden ajan.

Palkinnot ja kunnianosoitukset
Suomen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto 2008
Pohjoismainen näytelmäkirjailijapalkinto 1996
Taiteen akateemikon arvo 1994
Ruotsin akatemian pohjoismainen palkinto 1993
Neustadt-kirjallisuuspalkinto 1984
Helsingin yliopiston kunniatohtorin arvo (1969, ei ole käyttänyt arvonimeä)
Aleksis Kiven palkinto 1966
Eino Leinon palkinto (1963, ei ottanut vastaan)

Teksti: Mirja Vinberg-Mäkinen / Sunklo 2008

Lähteet:
Meri, Lauri: Ylioppilasteatterin Agricola ja kettu ei yllä juhlavuoden lippulaivaksi. Helsingin Sanomat 4.7.2007.
Riikonen, H.K.: Haavikko, Paavo. Teoksessa Suomen Kansallisbiografia 3: Forsblom–Hirn (2004)
Tarkka, Pekka: Suomalaisia nykykirjailijoita (2000)
WSOY:n kirjailijaesittelyt: Paavo Haavikko