Hannu Salama

Born: 
4.10.1936
Place of birth: 
Kouvola

(Kuva: Otava / Irmeli Jung 2003)

Hannu Salama on onnistunut ärsyttämään teoksillaan sekä oikeiston että vasemmiston. Saavutus, joka kertoo siitä, ettei Salama turhaan vaivaudu kumartelemaan aatteiden edessä.

Aatteiden kiillottamisen sijaan Salamaa kiinnostaa yhteiskuntarakenteiden tarkastelu ihmisten käytöksen kautta sekä ihmismielen perusvietit: seksuaalisuus ja elämästä selviytyminen.

Kuuluisa jumalanpilkkaoikeudenkäynti on värittänyt Salaman uraa 1960-luvulta saakka. Kirkko ja oikeisto eivät sulattaneet Juhannustanssit-romaanin (1964) ”pienisieluisia” ja ”surkuteltavia” ihmisiä, vaan kirjasta nousi kohu, joka kantoi oikeudenkäyntiin saakka. Luultavasti myös teoksessa runsaana esiintynyt seksuaalisuus sekä sen hahmojen reteät puheet aiheuttivat osaltaan ärsytystä. Oikeudenkäynnin seurauksena Salamalle tuomittiin kolmen kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus jumalanpilkasta ja Juhannustansseja julkaistiin sensuroituna versiona vuoteen 1990 asti.

Kommunisteja Salama puolestaan onnistui ärsyttämään Siinä näkijä missä tekijä -teoksellaan (1972). Romaani kuvaa Tampereen Pispalan kommunistisen vähemmistön vaiheita lähes 40 vuoden ajalta. Stalinistit eivät hyväksyneet Salaman henkilökuvausta, vaan he nimittivät romaanin hahmoja ”niljaisiksi luikertelijoiksi”.

Sunklo / Mirja Vinberg-Mäkinen 22.5.2008

Lähde: Pekka Tarkka: Suomalaisia nykykirjailijoita (2000)

Teokset

Title Kirjailijan rooli Publication Lajit Kieli Alkuperäinen kieli
Finlandia author 1987 Drama Finnish
Juhannustanssit author 1981 Drama Finnish
Juhannustanssit author 1998 Drama Finnish
Kohti toista tasavaltaa author 1980 Drama Finnish
Siinä näkijä - missä tekijä author 1988 Drama Finnish
Siinä näkijä, missä tekijä author 1976 Drama Finnish