Outi Nyytäjä

Muut ammatit: Dramaturgi, kääntäjä, kolumnisti, lehtori. Vapaa kirjailija vuodesta 1987. Koti kahdessa maassa ja kielessä Dramaturgi ja käsikirjoittaja Outi Nyytäjä asuu puolet vuodestaan Suomessa, puolet Ranskan Bretagnessa. Näytelmäkirjallisuuden lisäksi Nyytäjän tuotanto sisältää lukuisia kuunnelmia, elokuvakäsikirjoituksia, dramatisointeja ja käännöksiä. Lisäksi hän on kirjoittanut lukuisia teatteria, kirjallisuutta ja kulttuuripolitiikkaa käsitteleviä esseitä. Nyytäjä kirjoittaa myös kolumneja muun muassa Helsingin Sanomille. Vuodesta 1987 lähtien vapaana kirjoittajana työskennellyt Nyytäjä on toiminut myös Teatterikorkeakoulun dramaturgian lehtorina ja dramaturgina Yle 1:n Radioteatterissa. "Minua kiinnostavat tämän maailman rakenteet, arkipäivän hirveys ja absurdius, ihmisten kaikkinaiset puheet, mieletön energia ja pelottavuus joka on naisissa, lapsissa ja vanhoissa." "Uskon, että esineillä on henki ja että sana tappaa. Suuri musta nauru hallitsee niitä kahta maankolkkaa, jossa vuorotellen asun; Suomea ja Bretagnea. Milloin tahansa niissä saattaa taivas pudota päähän. Siksi olen sitä mieltä, että työtä on tehtävä kuin viimeistä päivää." Palkintoja ja kunniamerkkejä: - Pro Finlandia -mitali 2008 - Marja-Liisa Vartio -palkinto 2007 - Jussi Kylätasku -palkinto 2007 - Taiteen valtionpalkinto 2005 - Vuoden matkakirjapalkinto 2002
Teokset
Title | Kirjailijan rooli |
Publication![]() |
Lajit | Kieli | Alkuperäinen kieli |
---|---|---|---|---|---|
Siniväriset | author | 2009 | Drama | Finnish | |
Ei mene halvalla | author | 2007 | Drama | Finnish | |
Vapaa nainen | author | 2004 | Drama, Radio play | Finnish | |
Roskat pois | author | 2004 | Monologue | Finnish | |
Miehiä, naisia ja intohimoja | author | 2003 | Drama | Finnish | |
Byket eller Förtärande lust | author | 2002 | Comedy | Swedish | |
Hotelli Millennium | author | 2001 | Drama | Finnish | |
Byke | author | 2000 | Comedy, Drama | Swedish | |
Pyykki | author | 2000 | Comedy, Drama | Finnish | |
Away with Litter | author | 2000 | Radio play | English | Finnish |
Kuninkaansynnyttäjä | author | 1994 | Monologue | Finnish | |
Miesmalleja I-VI | author | 1994 | Monologue | Finnish | |
Köyhän taivas | author | 1994 | Comedy | Finnish | |
Ojasta allikkoon | author | 1993 | Drama | Finnish | |
Lapset | author | 1992 | Play for youth | Finnish | |
Naisia - aikalaisia | author | 1992 | Drama, Monologue | Finnish | |
Äidintappajat | author | 1987 | Drama | Finnish | |
Finlandia | dramatist | 1987 | Drama | Finnish | |
Hirviöt | author | 1986 | Play for youth | Finnish |