Jalmari Finne

Born: 
11.8.1874
Place of birth: 
Kangasala
Died: 
3.1.1938

Koulutus: Ylioppilas, opintoja Helsingin yliopistossa

Muut ammatit: Kirjailija, teatterinohjaaja ja -johtaja, suku- ja asutushistorian tutkija

Kirjailija Jalmari Finne teki monipuolisen uran muun muassa teatterin parissa. Hänet tunnetaan kuitenkin parhaiten Kiljusen herrasväen luojana. 1910- ja 1920-luvulla Finnen kynästä maailman putkahtanutta hullunkurista ja kovaäänistä Kiljusen perhekuntaa nähdään yhä teattereiden lavoilla ympäri Suomen. Kiljusten seikkailuja on joskus väitetty liioitelluiksi ja jopa täysin mahdottomiksi – minkä takia ne ehkä edelleen huvittavat teatterikansaa.

Vaikka Kiljuset ovat jääneet elämään Jalmari Finnen kuuluisimpina luomuksina, teki Finne elämänsä aikana paljon muutakin. Tuottelias kirjailija kirjoitti näytelmien lisäksi historiallisia romaaneja, novelleja, runoja, lastenkirjoja, pari oopperalibrettoa ja jopa Suomen ensimmäisen rikosromaanin, Verisen lyhdyn, vuonna 1928.

Teatteriuransa Finne aloitti vuonna 1895, jolloin hän oli vasta 21-vuotias yliopisto-opiskelija. Finne pääsi tuolloin Suomalaisen teatterin johtajan, Kaarlo Bergbomin, apulaisohjaajaksi, mutta nuori apulaisohjaaja ei ollut kaikkien näyttelijöiden mieleen. Finne kuitenkin pysyi talossa vuoteen 1904 asti, vuosina 1903 - 1904 hän jopa toimi vt. teatterijohtajana. Vuosina 1904 - 1907 Finne johti Viipurin Maaseututeatteria, jonka jälkeen hän palasi Helsinkiin ja ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi.

Historia kiehtoi Finneä ja hän kirjoitti useita historiallisia romaaneja ja näytelmiä, kirjoitustyönsä ohessa hän alkoi myös tutkia Suomen asutushistoriaa. Lopulta työ arkistojen parissa sai hänet niin pauloihinsa, että Finne ryhtyi pitämään kirjailijanuraansa vain keinona rahoittaa tutkimuksensa. Finne työskenteli suomalaisen asutushistorian parissa yli kahdenkymmenen vuoden ajan, ja kirjailijan kuoleman jälkeen saatiin valmiiksi hänen aloittamansa hanke: Suomen asutuksen yleisluettelo, jossa kartoitetaan suomalaista asutushistoriaa 1540-luvulta 1800-luvulle saakka.

Teksti: Mirja Vinberg-Mäkinen / Sunklo 1.4.2009.

Lähteet:
Järvenpää, Eeva: Jalmari Finnen Kiljusen herrasväki syntyi Mariankadulla. Helsingin Sanomat 12.11.2005.
Rasila, Viljo: Finne, Jalmari. Kirjassa Suomen Kansallisbiografia 2 (2003).

Kuvan lähde: Wikipedia. Ilmestynyt ensimmäisen kerran Suomen Kuvalehdessä elokuussa 1934. Tekijänoikeus rauennut.

Teokset

Title Kirjailijan rooli Publication Lajit Kieli Alkuperäinen kieli
Herra Kiljusen kuningasajatus author 2002 Drama, Comedy Finnish
Jaakko Ilkka Nokialla author 1945 Drama Finnish
Kauppaparooni author 1917 Comedy Finnish
Kiljusen herrasväki author 1963 Play for youth, Children's play Finnish
Kiljusen herrasväki author 1994 Comedy, Musical, Children's play Finnish
Kiljusen herrasväki yllättyy author 1980 Musical, Children's play Finnish
Kiljuset author 1923 Comedy, Children's play Finnish
Kiljuset author 2022 Comedy, Farssi, Children's play Finnish Finnish
Kärleksvimmel i Vimmelby (Pitkäjärveläiset) author 1995 Drama Swedish Finnish
Pitkäjärveläiset author 1923 Drama, Comedy Finnish
Pitkäjärveläisrakkautta author 1988 Musical Finnish
Suutarin tyttäret author 1976 Drama Finnish
Sysmäläinen author 1926 Drama, Musical Finnish
Sysmäläinen author 1926 Comedy Finnish
Sysmäläinen author 1980 Comedy Finnish
Taikalekkeri author 1923 Musical, Children's play Finnish