Jukka Itkonen

Jukka Itkonen on suomalainen kirjailija, runoilija, laulunsanoittaja, kääntäjä, kuvittaja. Hän on tehnyt sanoituksia lukuisille Suomen eturivi muusikoille ja lisäksi kirjoittanut useita kirjoja ja näytelmiä. Itkosen nimimerkkejä ovat mm. V. Majakoski, Aasua, K., Flytgas ja Rechter Fuss.
Kirjailijana Itkonen on kirjoittanut näytelmiä, novelleja, lastenkirjoja, tv-näytelmiä ja kuunnelmia. Lisäksi hän on suomentanut ruotsalaisten kirjailijoiden Sören Olssonin ja Anders Jacobssonin nuortenromaaneja. Itkosen kirjoista pidettyjä ovat mm. lastenkirjat Rinkeli Ronkeli (2001) ja Villinlännen murmeli (2009), jotka hän itse myös kuvittanut.
Näytelmäkirjailijana Itkonen on toiminut 1970-luvulta lähtien. Hänen tuotantonsa käsittää pienoisnäytelmiä, lastennäytelmiä ja kokoillan näytelmiä. Itkosen viime vuosien näytelmiä ovat Lahden kaupunginteatterissa kantaesitetty Astoria (2003) sekä Tanssiteatteri Hurjaruuthissa kantaesitetty Leijona ja kirppu (2001). Vuonna 2010 Itkonen kirjoitti libreton Suomen kansallisoopperan koululaisoopperaan Auringonkukat.
Itkonen on niin ikään lastenmusiikkiyhtye Z.Z. Topeliuksen perustajajäsen. Vuonna 2007 Itkoselle myönnettiin Suomen kirjailijaliiton suomenkieliselle lasten- ja nuortenkirjallisuudelle tarkoitettu Tirlittan-palkinto.
Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012
Teokset
Title | Kirjailijan rooli | Publication | Lajit | Kieli | Alkuperäinen kieli |
---|---|---|---|---|---|
Elämän nivel – Surmanajaja Ville Piirakaisen pönttöelämä | author | 2013 | Monologue, Drama | Finnish | Finnish |
Game over | author | 1989 | Drama, Play for youth | Finnish | |
Isänmaata kynnen alla | author | 1974 | Drama | Finnish | |
Jänis ei jänistä | author | 1982 | Children's play | Finnish | |
Kaksitoista tuolia | lyricist | 1981 | Comedy | Finnish | |
Kirpun matka maailman ääriin | author | 1985 | Musical, Children's play | Finnish | Finnish |
Kotiseutupäivät | author | 2005 | Comedy | Finnish | |
Kotiseutupäivät eli näytelmiä näytelmässä | author | 2014 | Comedy, Musical | Finnish | |
Kultainen omena | author | 1982 | Musical, Children's play | Finnish | |
Myydään mummo | author | 2012 | Drama, Children's play, Joulunäytelmä | Finnish | |
Mä laulan sun tähtesi iltahan | author | 1981 | Drama | Finnish | |
Norsunmuna eli aikoja Hölmölässä | author | 1975 | Comedy | Finnish | |
Silmäleikkauksen jälkeen kaikki oli toisin - neljä pienoiskomediaa ja kaksi nuorisokuvaelmaa | author | 2005 | Comedy | Finnish | |
Silmäleikkauksen jälkeen kaikki oli toisin ja kuusi muuta pientä parodista näytelmää | author | 2014 | Comedy | Finnish | |
Terveisiä Kalevalasta! | author | 2013 | Musical, Children's play | Finnish | Finnish |
Vallaton kuningas | author | 1975 | Children's play | Finnish | |
Yksinäisten sydänten kerho | author | 1976 | Comedy | Finnish | |
Yksinäisten sydänten kerho | author | 2020 | Comedy | Finnish | Finnish |