Logo Näytelmat.fi

Toivo Kärki

Pirkkala , 3.12.1915 - 30.4.1992

Säveltäjä, muusikko, sovittaja ja pianotaiteilija.

Toivo Kärjen vaikutus suomalaiseen populaarimusiikkiin on mittava. Kärjen sävellyksiä levytettiin noin 1330, joista monista tehtiin useita versioita. Hän on tehnyt musiikin useisiin näytelmiin, elokuviin, revyisiin ja radio-ohjelmiin. Kärki on myös tehnyt sovitukset muista kuin omista sävellyksistään lukuisiin ja taas lukuisiin näytelmiin ja elokuviin. Kärki toimi opettajana ja neuvonantajana useille Suomen eturivin iskelmäsanoittajille. Hän auttoi urallaan eteenpäin myös monia maamme iskelmätaivaalle kiintotähdiksi kohonneita laulajia.

Kärki tunnetaan erityisesti toisen suuren suomalaisen musiikkimiehen Reino Helismaan työparina. Näiden kahden säveltäjä-sanoittajan kynistä syntyi musiikki mm. elokuvaan Rovaniemen markkinoilla (1951), josta sai alkunsa ns. rillumarei-käsite suomalaisessa musiikissa. Tukkijätkien, työmiesten ja kansan syvän rivistön omaksi ottama ja rakastama musiikki antoi suomalaiselle kevyelle musiikille uudenlaisen suunnan. Toivo Kärjen musiikillinen perintö elääkin edelleen vahvana mm. iskelmissä ja tangomusiikissa.

Kärjen unohtumattomia sävellyksiä ovat esimerkiksi kappaleet ”Lentävä kalakukko”, ”Nelostie”, ”Jos vielä oot vapaa”, ”Vanha salakuljettaja Laitinen”, ”Laivat puuta – miehet rautaa”, ”Reppu ja reissumies”, ”Tule hiljaa” ja ”Rovaniemen markkinoilla”.

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2011

Teokset

Imatran Impi

Toivo Kärki ( Säveltäjä )

Musiikkinäytelmä

1988

Lue lisää

Insinööri Kallion romanssi

Toivo Kärki ( Säveltäjä )

Komedia, Musiikkinäytelmä

1954

Lue lisää

Kaikessa soi blues

Toivo Kärki ( Kirjailija )

Musiikkinäytelmä

1986

Lue lisää

Kultakuumetta

Toivo Kärki ( Säveltäjä )

Musiikkinäytelmä

1996

Lue lisää

Käsiraudat

Toivo Kärki ( Säveltäjä )

Draama, Komedia, Musiikkinäytelmä

1954

Lue lisää

Muhoksen Mimmi

Toivo Kärki ( Säveltäjä )

Komedia, Musiikkinäytelmä

1984

Lue lisää

Niin metsä vastaa

Toivo Kärki ( Säveltäjä )

Musiikkinäytelmä

2017

Lue lisää

Rovaniemen markkinoilla

Toivo Kärki ( Säveltäjä )

Draama, Komedia, Musiikkinäytelmä

2011

Lue lisää

Ruoska ja rakkaus

Toivo Kärki ( Säveltäjä )

Musiikkinäytelmä

1954

Lue lisää

Suutarin tyttären pihalla

Toivo Kärki ( Säveltäjä )

Draama, Komedia, Musiikkinäytelmä

1954

Lue lisää

Vaimoke

Toivo Kärki ( Säveltäjä )

Komedia

2006

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista