Logo Näytelmat.fi

Satu Rasila

1972 -

Koulutus: Teatteritaiteen maisteri

Muut ammatit: Käsikirjoittaja, teatteriohjaaja

Satu Rasilasta tuli näytelmäkirjailija ennen kaikkea siksi, ettei hän osaa näytellä.

“Ennen kuin pääsin Teatterikorkeakouluun opiskelemaan dramaturgiaa, pyrin näyttelijäntyön laitokselle. Niissä pääsykokeissa oivalsin jo eteisessä, että nää portit ei aukene mulle”, Rasila nauraa.

Näyttämö kuitenkin veti Rasilaa vastustamattomasti puoleensa ja siksi hänen täytyi löytää oma kulma, jonka kautta hän saattoi päästä sisälle teatterin maailmaan. Sellaiseksi osoittautui kirjoittaminen.

“Näyttämö on minusta kaikkein kiinnostavin tarinankerronnan paikka. Näyttämö on ajatuskiihdytin, haluan hahmottaa omaa maailmankuvaani ja ihmiskäsitystäni näyttämön kautta, draaman kielelle. Koen vahvasti olevani nimenomaan draaman kirjoittaja, en voisi kuvitella itseäni prosaistina tai lyyrikkona”, Rasila kertoo.

Osa Rasilan näytelmistä syntyy tilaustöinä ja osa lähtee liikkeelle kirjailijan itsensä tekemistä havainnoista. Tämä tekee Rasilan teksteistä välillä hyvin erilaisia keskenään.

“Minulle ei ole yhtä sopivaa hattua, mikä tuottaa joskus ongelmia muille, kun he eivät osaa sijoittaa minua mihinkään yksiselitteiseen kategoriaan. Minä koen kuitenkin intohimoa kirjoittamista kohtaan sinällään, enkä ajattele, että minun käsialani olisi sidottu johonkin tiettyyn lajityyppiin.”

Rasila poimii usein näytelmiinsä ideoita uutisista tai lehdistä. Varsinkin ihmiskohtalot, jotka herättävät hänessä hämmennystä, antavat sysäyksen myös kirjoittamiselle.

“Käsittämättömät hetket kiihottavat mielikuvitustani kirjoittamaan tarinalle taustan. Mitä oikein on tapahtunut? Tai mitä voi tapahtua uutisen jälkeen?”

Esimerkiksi Satu Rasila nostaa pienen uutisen, joka on vilahdellut uutisissa vuoden 2009 alkupuoliskolla. Berliinin lentokentältä löydettiin kolme kuukautta kateissa ollut suomalaisnainen. Selvisi, että hän on majaillut lentokentällä koko tuon ajan. Nainen toimitettiin psykiatriseen hoitoon, mutta nyt hän on taas kadonnut. Miten hän joutui tuohon tilanteeseen? Missä hän on nyt?

“Sanomalehdet ovat tällaisia puolikkaita tarinoita täynnä, ja nämä pieniin uutisiin tiivistetyt ihmiskohtalot pitävät tarinakoneeni käynnissä. En halua kirjoittaa 36-vuotiaan perheellisen naisnäytelmäkirjailijan elämästä. Haluan matkustaa kirjoittamiseni myötä tilanteisiin, joissa en ole koskaan ollut, nahkautua henkilöihin, joita en entuudestaan tunne. Se, mikä on vierasta, vetää puoleensa. Niinpä, mitä hankalampi minun on lähtökohtaisesti samaistua johonkin henkilöön, sitä todennäköisemmin haluan kirjoittaa juuri hänestä. Kirjoittaessa hänestä tulee minä ja minusta hän.”

Mirja Vinberg-Mäkinen / Sunklo 17.3.2009

INFO: Satu Rasila
Satu Rasila on valmistunut Teatterikorkeakoulusta dramaturgiksi vuonna 1998. Teatteritaiteen maisterin tutkinnon hän suoritti vuonna 2002. Heti valmistuttuaan Rasila oli vuoden kiinnityksellä dramaturgina Turun Kaupunginteatterissa. Tämän jälkeen hän on toiminut vapaana näytelmäkirjailijana, käsikirjoittajana sekä teatteriohjaajana.

Rasilan merkittävimpiin töihin kuuluu hänen kirjoittamansa näytelmä Kohtalona murha, jonka kantaesityksen hän ohjasi Rakastajat teatteriin vuonna 2004. Näytelmää on sittemmin esitetty Lahden Kaupunginteatterissa ja se sai ruotsinkielisen kantaesityksensä Åbo Svenska Teaterissa keväällä 2009. Rasila on kirjoittanut Linnateatteriin komediat Mieletön Turun historia sekä Kultaranta, jälkimmäisen yhdessä Paavo Westerbergin kanssa. Kesällä 2008 Linnateatterissa sai ensi-iltansa Rasilan Reijo Mäen romaanin Huhtikuun tytöt pohjalta käsikirjoittama näytelmä Vares.

Rasila on ohjannut Turun Kaupunginteatteriin Birdyn vuonna 2006 ja Helsingin Kaupunginteatteriin musikaalinäytelmän Sateenkaaren taa vuonna 2007. Näiden lisäksi Rasila on ohjannut Rakastajat teatterissa, Teatteri Avoimissa Ovissa, Kokoteatterissa ja Linnateatterissa.

Teokset

Drabbad av mord

Satu Rasila ( Kirjailija )

Draama

2007

Lue lisää

Kakola

Satu Rasila ( Kirjailija )

Draama, Musiikkinäytelmä

2012

Lue lisää

Katoava maa

Satu Rasila ( Kirjailija )

Draama

2010

Lue lisää

Kohtalona murha

Satu Rasila ( Kirjailija )

Draama

2004

Lue lisää

Kultaranta

Satu Rasila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2005

Lue lisää

Linnan juhlat

Satu Rasila ( Kirjailija )

Komedia

2016

Lue lisää

Seili - musikaali

Satu Rasila ( Kirjailija )

Draama, Musiikkinäytelmä

2014

Lue lisää

Vares - Huhtikuun tytöt

Satu Rasila ( Dramatisoija )

Draama, Komedia

2008

Lue lisää

Vares - Nuoruustango

Satu Rasila ( Dramatisoija )

Draama

2011

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista