Logo Näytelmat.fi

Neil Hardwick

1948 -

Koulutus: MA (filosofia), King’s College Cambridge
Muut ammatit: Ohjaaja, käsikirjoittaja

Ohjaaminen tekee kirjoittamisesta siedettävää

Neil Hardwick on työskennellyt suomalaisessa mediassa ja teatterikentällä neljän vuosikymmenen ajan. Draaman kirjoittaminen on ollut aina tärkeä osa Hardwickin ammattia, mutta viime vuosina hän on keskittynyt pääasiassa teatteriohjaajana olemiseen.
”Nykyään vietän luksuselämää ja ohjaan mitä joku muu on kirjoittanut”, Hardwick myhäilee.

Miten päädyit kirjoittamaan draamaa?
”Aloitin 11-vuotiaana koulussa, sisäoppilaitoksessa. Kirjoitin lyhyitä näytelmiä – komedioita, dekkareita, kummitustarinoita – jotka esitettiin koulun ruokasalissa. Ohjasin ja yleensä näyttelin pääroolia. Tein julisteetkin. Yliopistolla kirjoitin vaihteeksi proosaa, mutta näytteleminen ja ohjaaminen jatkuivat. Suomessa se alkoi radiosketsien kirjoittamisella ja paisui siitä.”

Mikä on pitänyt sinut draaman parissa?
”En enää vissiin osaa mitään muuta. Ja onhan se kiva työskennellä näyttelijöiden kanssa. Kirjoittaminen on kuitenkin yhtä helvettiä. Proosaa en osaa kirjoittaa ollenkaan suomeksi, mutta dialogi luonnistuu. Olen varmaan ensisijaisesti kuuntelija, eikä kukaan puhu proosaa. Puhutun kielen rytmiikka on kiehtovaa, kirjakielen rytmiikkaa ymmärrän, mutta en osaa sitä luoda.”

Mitä mieltä olet siitä, että jotkin työsi, esimerkiksi televisiosarjat Tankki täyteen ja Sisko ja sen veli, ovat nousseet suomalaisiksi klassikoiksi?
”Tarkka kuunteleminen näköjään kannatti. Johtuukohan tämän päivän tv-draaman ja elokuvien dialogin järkyttävä luonnottomuus siitä, että tekijät eivät kuuntele. Eivät osaa tai todennäköisesti eivät vaan vaivaudu.”

Olet verrannut Tankki täyteen -televisiosarjan bensiiniasemaa Suomeen. Oletko edelleen sitä mieltä, että Suomi on yksinäinen huoltamo, jonne ei pääse päätieltä?
”Helsinki ei ole sitä enää, mutta muu Suomi taitaa olla edelleen. Minun on vaikea sanoa kun käyn siellä niin harvoin. Olen ollut koko ajan Helsingissä, joka on nykyään kuin kaksisuuntaista mielialahäiriötä poteva teini.”

Miten valitset tekstiesi aiheet?
”Parhaat ovat tulleet sillä tavalla, että myöhään illalla laitan Miles Davisia tai Tom Waitsia soimaan, tissuttelen lievästi mallasviskiä, ja sukellan. Löydän mielen pohjasta jotain pelottavaa, ja seuraavan aamuna putsaan sen ja maskeeraan sen viehättäväksi. Ja kirjoitan sen ulos. Pakanamaan kartan karonkassa lavastaja Juhani Pirskanen antoi minulle lipun, joka nostetaan merellä kun sukeltaja työskentelee alhaalla.”

Ohjaat kesällä ensimmäisen pitkän elokuvasi. Miten ohjaaminen ja käsikirjoittaminen sopivat ammatteina yhteen?
”Ohjaaminen on tehnyt kirjoittamisen siedettäväksi. Kaiken sen ahdistavan yksinäisyyden jälkeen pääsee käsittelemään sairaita asioita terveellä tavalla ja sosiaalisesti. Miles Davis ja Tom Waits väistyvät ja tilalle tulevat Bix Beiderbecke ja Dizzy Gillespie. Ja viski jää juomatta kun pitää nousta aikaisin aamulla. Nykyään vietän luksuselämää ja ohjaan mitä joku muu on kirjoittanut. Lääkäri onkin kieltänyt minulta sukeltamisen koska korvat eivät kestä.”

Haastattelija: Mirja Vinberg-Mäkinen / Sunklo 23.4.2009

Teokset

Reinikainen

Neil Hardwick ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2016

Lue lisää

Reinikainen - niin maan perusteellisesti

Neil Hardwick ( Kirjailija )

Komedia

2017

Lue lisää

Sisko ja sen veli

Neil Hardwick ( Kirjailija )

Komedia

2009

Lue lisää

Tankki täyteen

Neil Hardwick ( Kirjailija )

Komedia

2009

Lue lisää

Tankki täyteen

Neil Hardwick ( Kirjailija )

Komedia

2011

Lue lisää

Tankki täyteen

Neil Hardwick ( Kirjailija )

Komedia

2010

Lue lisää

Tankki täyteen

Neil Hardwick ( Kirjailija )

Komedia

2008

Lue lisää

Tankki täyteen

Neil Hardwick ( Kirjailija )

Komedia

2012

Lue lisää

Tankki täyteen - Maallamuuttajat

Neil Hardwick ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2015

Lue lisää

Tankki täyteen - Maallamuuttajat

Neil Hardwick ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2010

Lue lisää

Tankki täyteen - maallamuuttajat

Neil Hardwick ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2012

Lue lisää

Tankki täyteen - maallamuuttajat

Neil Hardwick ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2012

Lue lisää

Reinikainen

Neil Hardwick ( Kirjailija )

Komedia

2017

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista