Logo Näytelmat.fi

Homeros

n. 800–700 eaa. - n. 700 eaa.

Homeros on muinaiskreikan tunnetuin runoilija. Ilias ja Odysseia -eeposten isänä pidetty sokea runoilija on puoliksi myyttinen hahmo, josta ei ole säilynyt juurikaan historiallisia tietoja. Monet tutkijat arvelevat Homeroksen takana olevan useamman runoilijan, ehkä jopa eri aikakausilta. Näin ollen Homeroksen tarkka ajoittaminenkin on keskustelun alainen kysymys. Erinäisiä ajankohtia vuosien 1200 eaa. ja 600 eaa. väliseltä ajanjaksolta on ehdotettu.

Myös ”homeros” -sanan muinaiskreikkalainen etymologia askarruttaa tutkijoita. Yleensä sen on arveltu olleen jokin tekoa tarkoittava sana, mikä antaa tukea tulkinnoille, jossa Homeros ilmaisee pikemminkin tietynlaisen runoperinteen tai runoilijaryhmän töitä, kuin yksittäistä henkilöä. Homeroksen eeposten muinaiskreikan joonialaisen murteen johdosta Homeros on yleensä paikallistettu Kreikan Vähä-Aasian alueelle.

Vaikka runoilijan historiallisesta hahmosta kiistellään, ovat tutkijat yhtä mieltä Homeroksen eeposrunoelmien Ilias ja Odysseia merkityksestä länsimaiselle kirjallisuudelle. Teosten katsotaan olevan peräisin ajalta noin 800 eaa. Iliasta pidetään muutama vuosikymmen Odysseiaa vanhempana teoksena, ja näin ollen Ilias on yleisesti katsottu länsimaisen kirjallisuuden ensimmäiseksi teokseksi.

Ilias sisältää 15600 heksametrisäettä, jotka on myöhemmin jaettu kahdeksikymmeneksineljäksi lauluksi. Teos kertoo Troijan sodasta, joka käydään kreikkalaisten heimojen ja Troijan kaupunkivaltion välillä. Teoksen päähenkilöistä kuten Agamemnonista, Akhilleuksesta ja Hektorista on ajan myötä kehittynyt länsimaisen kirjallisuuden arkkihahmoja ja myöhemmän sankarikirjallisuuden esikuvia.

Odysseia sijoittuu Troijan jälkeiseen aikaan ja kertoo kreikkalaisen sotajoukon yhdestä komentajasta Odysseuksesta, joka lähtee kotimatkalleen Troijasta Ithakaan. Matkalla Odysseus joukkoineen joutuu eksyksiin ja kohtaa monenlaisia vastuksia kuten kyklooppi Polyfemoksen, merihirviö Skyllan ja noita Kirken. Odysseus miehistöineen selviää vastuksista yhtä lailla järkensä kuin urhoollisuutensa ansiosta ja palaa lopulta kahdenkymmenen vuoden matkateon jälkeen kotiin vaimonsa Penelopen luokse. Odysseiasta on tullut yksi länsimaisen kirjallisuuden tyyppimuodosta, kotiinpaluu ja seikkailu kertomus, johon viitataan vakiintuneella ilmauksella ”odysseia”.

Ilias
ja Odysseia -tarinoita on sittemmin täydennetty ja niiden ympärille on kehkeytynyt kokonaisia kirjallisuudenlajeja. Tämä ilmiö alkoi ja jo antiikin Kreikassa ja siirtyi edelleen Rooman valtakunnan ja keksiaikaisen Euroopan kautta nykypäivään. Homeroksen alkuperäiset eepokset ovat osa länsimaista kulttuuriperimää samalla tavalla kuin vaikkapa Raamattu.

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012

Teokset

Odysseuksen seikkailut

Homeros ( Kirjailija )

Musiikkinäytelmä, Nuortennäytelmä

1976

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista