Logo Näytelmat.fi

Kati Kaartinen

1972 -

Kati Kaartinen on helsinkiläinen näytelmäkirjailija, käsikirjoittaja ja dramaturgi. Kaartinen valmistui Teatterikorkeakoulusta ohjaajantyön ja dramaturgian laitokselta vuonna 2002. Hän on näytelmäkirjallisuuden ohella kirjoittanut freelancerina myös tv:lle ja radiolle, sekä toiminut dramaturgina ja opettajana. Kaartisen näytelmiä on esitetty Suomessa mm. Helsingin kaupunginteatterissa, KOM-teatterissa ja Lahden kaupunginteatterissa. Kaartinen on myös ohjannut kuunnelmia sekä omia tekstejään teatteriryhmä Virheettömille. Tämän puolen lauluja, joka pureutui itsemurhan aiheuttamiin oloihin suremaan jääneissä kiersi ympäri Suomea ja esitysten jälkeen yleisöllä oli mahdollisuus jäädä keskustelemaan aiheesta. Kaartinen on kirjoittanut myös kaksi TV-elokuvaa, joista ensimmäinen Arvon veli voitti palkintoja mm. parhaasta käsikirjoituksesta ja kiersi eri maiden festivaaleilla. Toinen TV-elokuva Jäät sai ensiesityksensä TV1:n Kotikatsomossa 4.10.2010.

Palkintoja

Lea-palkinto, paras näytelmäteksti: Aina, 2009

Venla, paras draamakäsikirjoitus: Arvon veli, 2004

Teokset

Siniväriset

Kati Kaartinen ( Kirjailija )

Draama

2009

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista