Näytelmässä “Tämä tarina on tosi” palataan teatterin juurille: tarinan kerrontaan. Italialainen näytelmäkirjailija Dario Fo kertoi siirryttyään ammattimaiseksi näytelmäkirjailijaksi tutkineensa teatterin alkujuuria ja löytäneensä ne nuotiotulen ympäriltä: ihmiset kertoivat toisilleen tarinoita tulen loimussa ja kipinöiden rätinässä.
“Tämä tarina on tosi” sisältää runsaat kymmenen tarinaa, jotka ovat aina joltain laidaltaan tosia. Kertojan esittämishalu nostaa tarinat kuitenkin mielikuvitukselliseen lentoon ja näin pieni todellisuuden siemen kasvaa itseään suuremmaksi, monikerroksiseksi maailmaksi, jota voi kuoria kuin sipulia – aina löytyy alta uudenlainen ajatus ja mielen maisema.
Tarinat ovat elämänmakuisia, herkkiä ja hyvin humoristisia. Suurien tunteiden lähellä asuu herkullinen komiikka.
Tarinoiden keskiössä on aina suomalainen ihminen, jolle on tapahtunut jotain – jotain joka tekee tästä hetkestä merkittävän.
Tapaamme koiraansa yltiöpäisesti rakastuneen entisen aviomiehen – hänen ongelmanaan on vain se, ettei entinen vaimo päästä häntä enää koiransa luo ja kun vaimon asuntoa ympäröi vielä piikikäs orapihlaja-aita niin…
Mikä tapahtuu kun automonttöörin anopinpelko menee äärimmäisyyksiin?
Tai kun mustasukkaisuus saa aikaan mielikuvituksellisia pakkomielteitä?
Tapaamme myös kummipoikaansa rakastuneen Kielon, epäonnisen itsemurhakandidaatin ja monta muuta ilmiselvästi suomalaista onneansa epätoivoisesti etsivää.
Näiden tarinoiden lomassa kulkee musiikki – sekin tarinoita kertoen laulujen siivittäminä, kipeästi, kaihoisasti ja sattuvan hauskasti.