Punapirtin humaniitta

Tämä kesäinen komedia on kirjoitettu kulutusjuhlavuosina, jolloin raha vielä liikkui Suomessa ja ihmiset myös. Esko Kentturi on viimeinkin onnistunut toteuttamaan elämänsä unelman: paluun maaseudun rauhaan, omin käsin leipänsä maasta ottamaan! Hän kun on mies, “jonka kynnen alle on jäänyt multaa muutaman unelman verran”. Perheelle tämä ei ole unelma. Elli- vaimokin on salaa jättänyt paluumahdollisuuden ottamalla vain virkavapautta työstään. Epäluuloisuus ei olekaan turhaan – elannon hankkiminen kuokan ja viikatteen avulla ei ole niin ylevää kuin mitä Esko on perheelleen maalaillut. Ellistä sukeutuu – omaksi ällistyksekseen – kysytty taiteilija, raaka-aineina pölkyt ja rautalanka. Kunnan elinkeinoasiamies Polttimo myy rahakkaille turisteille kaikkea mahdollista tuotetta – näitä pölkkyjäkin – ja elämystä kuuroa Huhmarin ukkoa myöten. Naisiinmenevä Esko löytää liehiteltäviä syrjäkylältäkin, mutta joutuu toteamaan, että vanhassa vara parempi eleltyään jonkin aikaa taiteilija Anna Kuusisen kanssa Lapin perukoilla. (Liisa Kosonen: Kesänäytelmäluettelo 1996, SHT)