Näytelmän luonnonsuojeluaihe on saanut uutta ajankohtaisuutta eurooppalaisen muuttoliikkeen myötä.
Runoilija Kalevi Korppi – “huono laulaja, mutta suuri lintu” asustaa kumppaneineen joen rannalla. Siellä heiluttaa kirvestä ahkera, mutta juronpuoleinen Majava. Herkkähermoinen Piisami hoitelee uusinta poikuettaan. Rauhallinen elämä on kuitenkin muuttumassa. Ihmiset ja ihmisten toimet alkavat näkyä Jokivarressa asti. Ensin herättää kummastusta siirtolaisena idästä saapuva Supi. Sitten alkavat tarhoista karanneet minkit tehdä tuhojaan. Kumppanusten on mietittävä, ‘lähteäkö vai jäädä’.
Teksti kuvaa tarkasti eri eläinlajien ominaisuuksia ja niiden sopeutumista elinpiirin muutoksiin. Tiukkaa asiapitoisuutta on turha pelätä, sillä rakastettavan inhimilliset eläintyypit ja heidän taitavasti kirjoitettu sanailunsa keventää tapahtumia. Parkkisen kirjoitustyylille ominainen toiminnallisuuden ja huumorin alle kätkeytyvä tunteiden liikuttelukin on läsnä. Sitä edustaa erityisesti surumielisyyteen taipuvaisen poikamiesrunoilija Kalevi Korpin hahmo.
(Marjo-Riitta Ventola: Lasten- ja nuortennäytelmäluettelo 1992, SHT)