Kaikenkelin Kaikkonen

Karjalan siirtoväen asuttaminen oli yksi sodanjälkeisen Suomen selviytymisen taidonnäytteistä , mutta yhteentörmäyksiltäkään ei vältytty. Alkuperäisväestö ei aina sopeutunut uusiin asukkaisiin eikä ilomielin luopunut omistamastaan. Karjalan evakolle Santeri Kaikkoselle on luvattu tila pieneltä nuutuneelta kyläpahalta. Kylää hallitsevat elämän ehtoopuolta lähestyvät vanhatpiiat Amanta ja Olga Ukkola, joiden tiluksilta Kaikkosen tulevan kodinkin pitäisi löytyä. Kyläläiset vastustavat siirtolaisten ottamista, sillä ”kunnan talous on kuralla jo omien syöttiläidenkin takia”. Vastoin kaikkia odotuksia Kaikkonen ei olekaan ryökköihin kääriytynyt paljasjalkainen kurjimus, vaan tyylistään varma, hyväkäytöksinen ja ideoita pulppuava bisnesmies, joka pistää sekaisin koko kylän ja naisten päät. Kaikkonen saa kylmää kyytiä törmätessään kylän pysähtyneisyyden ilmapiiriin, jossa kaikki uusi ja vieras koetaan uhkana. Elämä on kuitenkin koulinut Kaikkosesta miehen, joka ei pienistä lannistu. Miehen pistäessä tuulemaan koko kylä joutuu muutoksen myllerrykseen. Kaikenkelin Kaikkonen huokuu nostalgiaa ja silti tarttuu ajankohtaiseen aiheeseen. Ennakkoluulot, maahanmuuttajavastaisuus ja muutoksen pelko ovat näytelmän tarttumapintoja. Kaikki näytelmän hahmot ovat kuvitteellisia ja juonenkäänteet keksittyjä, mutta täällä Kainuussa tällainen ”Kaikenkelin Kaikkonen” on 50-luvulla ollut oikeasti olemassa, kertoo näytelmäkirjailija ja näyttelijä Eero Schroderus.