Anneli Huopalainen

Anneli Huopalainen (ent. Pölönen) on monipuolinen ja tuottelias kirjailija, jonka näytelmiä on vuosien varrella esitetty sekä ammatti- että harrastajateattereissa. Hänen tuotannostaan löytyy kiinnepisteitä niin vanhemmalle kuin nuoremmallekin teatteriväelle.

Keinu pohtii elämän tarkoitusta silloin, kun ihminen joutuu vasten tahtoaan pois työelämästä, siinä missä lasten musiikkinäytelmä Kissa kilpeläinen kertoo ystävyyden ja rakkauden ansaitsemisen tärkeydestä. Teoksien Kuilun päällä kylä ja Tervapääsky keskiössä on molemmissa tarina nuoren henkilön itsenäistymisestä ja sen tuomista vaikeuksista, kun Punainen vihkimekko taasen seuraa jo elämänsä ehtoopuolella olevan naisen haavetta löytää itselleen elinkumppani, ja Satakieli ikkunalla peilaa vanhemman naisen elämää ja sen aikana toteutumatta jääneitä haaveita.

Huopalainen on kirjoittanut myös tilaustöitä, mukaan lukien Saimaaseen sijoittuvan Soutajat-kavalkadin sekä kansanoopperan Romu-Heikki. Häneltä on lisäksi julkaistu useita runoteoksia sekä sanoituksia noin 200 lied- ja kuorolauluun.

Teokset

Titel Kirjailijan rooli Publication Lajit Kieli Alkuperäinen kieli
Kaija vaan author 1979 Drama Finnish
Karhuntanssi author 2011 Children's play Finnish
Keinu author 1979 Comedy Finnish
Kesäjoulu author 2008 Children's play, Joulunäytelmä Finnish
Kissa Kilpeläinen author 1981 Musical, Children's play Finnish
Kuilun päällä kylä author 1986 Drama Finnish
Kukkahäntä author 2012 Children's play Finnish
Lupiinimaan Linnea author 1985 Musical, Children's play Finnish
Punainen vihkimekko author 1989 Drama Finnish
Purasen häät lyricist 1982 Comedy, Musical Finnish
Rakkautta lautasella author 2011 Comedy, Drama Finnish
Romu-Heikki author 2006 Drama, Musical Finnish
Satakieli ikkunalla author 2001 Drama Finnish
Soutajat author 2005 Drama, Musical Finnish
Taikaomenat author 2010 Musical, Children's play Finnish
Tervapääsky author 1989 Musical Finnish
Tyhjän yli author 1982 Drama Finnish
Yllätysten joulu author 2008 Children's play, Joulunäytelmä Finnish