Jari Nenonen

Born: 
27.6.1951

Kirjailija Jari Nenonen on kirjoittanut pakinoita vuodesta 1969 lähtien. Vuoden 2008 loppupuoleen mennessä on pakinoita kertynyt siinä määrin, että Nenonen joutuu arvioimaan niiden lukumäärää tuhannen tarkkuudella. Yhteensä Nenosen pakinoita on suunnilleen 6 000 - 7 000.

Kirjoja Nenonen on julkaissut huomattavasti vähemmän, parikymmentä kappaletta. Päätoiminen kirjoittaja hän on ollut vuodesta 2004 lähtien. Vasta päätoimiseksi kirjailijaksi ryhdyttyään Nenonen innostui myös näytelmien kirjoittamisesta, siksi Nenosten näytelmien lukumäärä lasketaan toistaiseksi vain yhden käden sormilla.

Kaljarinne 16 ensiesitettiin kesällä 2005 Haminan teatterissa, kesäteatterina. Näytelmä keräsi noin 6 000 katsojaa, eivätkä kaikki halukkaat mahtuneet sitä katsomaan. Näytelmä kertoo taloyhtiöstä ja sopii mille hyvänsä paikkakunnalle. Jokainen tunnistaa sieltä naapurinsa, itseään ei tietenkään kukaan.

Jari Nenonen pyrkii lähestymään elämää huumorilla, myös näytelmissä. Hän toivoo, että katsoja löytää niistä myös toisen tason, sillä hänen mukaansa "tyhjännauramistahan tässä maailmassa riittää". Näillä mennään, onhan Nenosen motto: "Ei tämä niin vakavaa ole".

Teokset

Titel Kirjailijan rooli Publication Lajit Kieli Alkuperäinen kieli
Comeback-keikka author 2008 Drama, Musical Finnish
Halkopäivä author 2018 Comedy Finnish Finnish
Ihmisiä suvityössä author 2008 Play for youth Finnish
Ja lampaanviulu soi author 2005 Comedy Finnish
Kaljarinne 16 author 2005 Comedy Finnish
Kolsilan korohoro Uhtualla author 2013 Comedy Finnish
Saatana saapuu Kolsilaan author 2009 Comedy Finnish
Suomen koko historia parissa tunnissa author 2006 Drama Finnish