Johanna Sorjonen

Kuva: Maija Voutilainen

Johanna Sorjonen on kuopiolainen ohjaaja, dramaturgi ja näytelmäkirjailija.

Hän on opiskellut teatteritiedettä Helsingin yliopistossa ja Friedrich-Alexander Universität Erlangen-Nürnbergissä Saksassa sekä taidekasvatusta ja kirjallisuutta Jyväskylän yliopistossa. Vuonna 1992 hän valmistui filosofian maisteriksi ja vuonna 1998 teatteri-ilmaisun opettajaksi Teatterikorkeakoulun täydennyskoulutuskeskuksesta.

Sorjonen on ohjannut ja opettanut valmistumisestaan lähtien. Hänen ohjauksiaan on nähty mm. Kuopion kaupunginteatterissa ja Varkauden teatterissa. Sorjosen vahvaa osaamisaluetta on yhteisöteatteri sekä yhteisöllinen kirjoittaminen. Keväällä 2007 sai hänen kirjoittamansa näytelmä Pesäjuuri kantaesityksensä Kuopion kaupunginteatterissa. Näytelmää varten Sorjonen haastatteli kuopiolaisen palvelutalon asukkaita ja kirjoitti näiden muisteluiden pohjalta Helmin tarinan. Suuren suosion saavuttanut esitys kiersi kaikki Kuopion ja lähialueiden palvelutalot ja -keskukset, ja se pysyi ohjelmistossa yhteensä neljä näytäntökautta.

Vuosina 2012–2014 Sorjonen työskenteli määräaikaisena dramaturgina Kuopion kaupunginteatterissa. Hänen dramatisoimansa ja ohjaamansa Timo Parvelan lastenkirjaan perustuvan näytelmän Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen sai kantaesityksensä 20.4.2014.

Syksystä 2014 lähtien Johanna Sorjonen toimii freelancer-ohjaajana ja vapaana kirjailijana.

Teokset

Titel Kirjailijan rooli Publication Lajit Kieli Alkuperäinen kieli
Kivi kiveltä author 2016 Church play, Drama Finnish
Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen dramatist 2014 Drama, Children's play Finnish
Maukka, Väykkä ja suuri seikkailu dramatist 2018 Children's play, Musical Finnish
Pesäjuuri author 2007 Drama Finnish
Sydänääniä author 2013 Drama, Play for youth Finnish
Vaeltajaritari author 1998 Comedy Finnish
Yön vanhalla jäällä dramatist 2004 Monologue Finnish