Näytelmä sai ideansa itäsuomalaista historiaa käsittävästä
tositapahtumasta. Heinäkuun lopulla v. 1944 surmasivat venäläiset
partisaanit Pielisjärven Sormivaarassa kolmetoista viatonta siviiliä,
neljä naista ja yhdeksän lasta. Näytelmän varsinaisella tarinalla ja
henkilöillä ei ole yhteyttä todellisuuteen. Sensijaan näytelmässä
kerrotut osuudet partisaanien toiminnasta ja pieneen syrjäkylään
kohdistuneesta surmatyöstä perustuvat historiallisiin dokumentteihin
ja haastatteluaineistoihin.
Näytelmän tarina ajoittuu nykyaikaan 2000-luvulle, mutta
edellämainitut sota-ajan traagiset tapahtumat tuovat yllättäen ikäviä
seuraamuksia erään perheen nykyelämään.
Perheen historiaa opiskeleva poika on kiinnostunut partisaanien
toiminnasta, mutta saa tutkimuksissaan selville, että myös omat
isovanhempansa ovat aikanaan sotkeutuneet jollakin tavoin epäilyttäviin
toimiin. Sankaruuden sädekehä romahtaa, kun suvulle tulee yllätyksenä
myös se, että isoisä on karannut rintamalta sodan ratkaisevina hetkinä
kesällä 1944. Perheen toisen pojan venäläinen vaimo joutuu tahtomattaan
noiden kaukaisten tapahtumien sijaiskärsijäksi.
Vihalla on pitkä muisti, niin yksilötasolla kuin yleisemminkin. Tämä
on tullut todistetuksi kautta ihmiskunnan historian aina näihin päiviin saakka. On syyttelyä ja syyllisyyttä, anteeksiantoa vähemmän. Näitä asioita joutuvat pohtimaan myös tämän näytelmän henkilöt.