Maakuntahenkinen – nimensä mukaisesti – komedia miehestä, joka tietää, mitä tahtoo, tekee mitä meinaa eikä “vielä koskaan oo tekojansa katumahan joutunu”.
“Eteläpohojolaasessa” talossa on suuri juhlapäivä isännän, Mauri Rentolan täyttäessä 50 vuotta. Lippu nostetaan salkoon, lehdessä on kirjoitukset, vieraslistakin on tehty kellonaikoineen.
Kunnanjohtajakin on tulossa, onhan Maurin metallitehdas pitäjän suurimpia työllistäjiä.
Juhlat loppuvat kuitenkin nolosti tuskin alettuaan, kun pitäjän vt. nimismies tulee apulaisineen ulosmittaamaan Rentolan omaisuutta maksamattomien verorästien vuoksi.
Työläiset nousevat kuitenkin Maurin tueksi eikä nimismies onnistu aikeessaan. Organisaattorina tässä on tyttären mielitietty, tehtaan pääluottamusmies Kyösti, jota Mauri on aiemmin inhonnut korpilakkojen alullepanijana. Isä alkaa nähdä Kyöstin nyt uusin silmin.
Yhdessä kanttorin kanssa Mauri alkaa parantaa maailmaa: Etelä-Pohjanmaasta pitäisi tehdä itsenäinen maakunta historian ja kansanluonteenkin takia: “Eruskunta vaan Seinäjoelle. Ja meille oma resitentti… maakuntahenkinen viimmeesen päälle … Niille molisin valamis maksamahan vaikka minkälaasia veroja!”
Päivään mahtuu kuitenkin toinenkin yllätyskäänne, joka pelastaa Maurin lopullisesti perikadolta – oma velipoika “Kanaatasta” kirjoittaa sekin riittävän isolle summalle. Siitä ilostuneena kanttori lupaa: “Amerikkahan solomithan kyllä täyret riplomaattisuhtehet kohta, jos saarahan Etelä-Pohojanmaasta ittenäänen valtio!”
(Liisa Kosonen: Kesänäytelmäluettelo 1996, SHT)