Nathanael West

Born: 
17.10.1903
Place of birth: 
New
Died: 
22.12.1940

Nathanael West (oik. Nathan von Wallenstein Weinstein) oli yhdysvaltalainen kirjailija. West tunnetaan etenkin amerikkalaista unelmaa kritisoivasta romaanistaan Iisi miljoona (1934).

West syntyi New Yorkissa liettuanjuutalaiseen perheeseen. Hänen kotikielensä oli saksa. West ei menestynyt koulussa kovin hyvin, mutta oli jo lapsena hyvin kiinnostunut kirjallisuudesta. Hän opiskeli Brownin yliopistossa ja matkusti opintojensa jälkeen muutamaksi kuukaudeksi Pariisiin. West oli alun alkaen ihastunut eurooppalaiseen kirjallisuuteen, erityisesti Oscar Wildeen. Palattuaan Euroopasta West työskenteli hotellin yksinäisenä yöportieerina kirjoittaen yön pitkinä tunteina.

Westin tunnetuin teos on romaani Iisi miljoona vuodelta 1934. Siinä West kuvaa amerikkalaisen opportunismin ja ”jokainen on oman onnensa seppä” -asenteen onttoutta. Romaanin päähenkilö Lemuel Pitkin yrittää kaikin keinoin ansaita rahaa äitinsä velkojen maksuun. Hyvästä aikeestaan huolimatta, hän päätyy huijatuksi, pahoinpidellyksi ja kohtaa lopulta ennenaikaisen kuoleman. Iisi miljoona on kitkerän satiirinen tarina ihmisen rimpuilusta todennäköisyyksiä vastaan.

Menestysromaaninsa lisäksi West kirjoitti kolme muuta: Balso Snellin unielämä (1931), Vastaathan kirjeeseeni, Miss Lonelyhearts (1933) ja Heinäsirkan aika (1939). Iisi miljoona on dramatisoitu suomen kielellä Michael Baran toimesta vuonna 1989. Näytelmän nimi on Iisi miljoona eli Lemuel Pitkinin silpominen.

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012

Teokset

Title Kirjailijan rooli Publication Lajit Kieli Alkuperäinen kieli
Iisi miljoona eli Lemuel Pitkinin silpominen author 1992 Drama Finnish