Maritza Núñez

Syntynyt: 
1958
Syntymäpaikka: 
Lima,

Koulutus: M.A. (Moskovan Gnesinin musiikki-instituutti), teatteriopintoja Teatterikorkeakoulussa sekä Helsingin yliopistossa.

Muut ammatit: dipl. kuoronjohtaja, kirjailija

Kirjailija Maritza Núñezin kirjallisen tuotannon suuria teemoja ovat pysyvät perusteemat: elämä, rakkaus, kuolema, aika ja tila. Etenkin rakkauden teemaa Núñez käsittelee lyyrisyydestä korostuneeseen, mutta aina hienostuneeseen sensuaalisuuteen saakka. Núñezin tuotannon huomiota herättäviä piirteitä on myös omaperäinen ajan ja tilan käsitteiden käyttö.

Syntyjään perulainen Núñez on asunut ja työskennellyt Suomessa vuodesta 1986 lähtien. Monipuolisen kirjallisen uran tehnyt Núñez on julkaissut yhdeksan runokokoelmaa, kolmetoista näytelmää, yhden pienoisromaanin, yhden kertomuskokoelman ja yksittäisiä runoja. Sen lisäksi hän on kirjoittanut oopperalibrettoja, muita näytelmiä ja runoja ja tekstejä moniin sävellyksiin. Núñez on myös ohjannut näytelmiä ja kamarioopperan Perussa, Chilessä, Japanissa ja Espanjassa.

Núñezin näytelmä Sunnuntai-illan unelmia (Sueños de una tarde dominical) sai vuonna 1999 María Teresa León -palkinnon, joka on espanjankielisen maailman merkittävin naisnäytelmäkirjailijoille myönnettävä palkinto. Näytelmä kantaesitettiin Perun Limassa 14.8.2000. Esityksiä kertyi 45. Euroopan ensi-iltansa Sunnuntai-illan unelmia sai 16.2.2001 Turun kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Keväällä 2004 sitä esitettiin Kaliforniassa, USA:ssa (California Repertory Company: “A masterpiece of contemporary theater”). Espanjalainen ensi-ilta oli elokuussa 2004 Málagassa.

Alfonso Padillan Núñezin tekstiin säveltämä ooppera Pimeyden valossa (A la luz de la oscuridad) kantaesitettiin Viitasaaren nykymusiikkifestivaalilla (solistina Anna-Lisa Jakobson, ohjannut Kaisa Korhonen). Esitys lähti myös kiertueelle Venezuelaan (A Tempo -nykymusiikkifestivaali) ja Peruun.

Marraskuussa 2005 Núñezin Kullervo-näytelmä sai ensi-iltansa Malagassa, näyttelijänä Rafael Casado ja ohjaajana Maritza Núñez. Esityksiä oli eri kaupungeissa Espanjassa.

Maritza Núñez on luennoinut suomalaisesta nykyteatterista ja nykydraama-kirjallisuudesta eri yliopistoissa ja tilaisuuksissa Etelä-Amerikassa ja Espanjassa. Hän on myös tehnyt suomalaista kulttuuria koskevia radio-ohjelmia, muun muassa Musica Borealis -sarjassa Perussa.

Núñez on luennoinut omasta tuotannostaan ja pitänyt lukuisia omia runoiltoja myös muusikkojen ja näyttelijöiden kanssa monissa maissa.

Lähde:
Mariza Núñezin kotisivut

Kuva: Michael Campin

Teokset

Otsikko Kirjailijan rooli Julkaisu Lajit Kieli Alkuperäinen kieli
¡Baila con la muerte! kirjailija 2009 Komedia, Draama Espanja
Amorosas decepciones en el amor kääntäjä 2000 Draama Espanja
Anna Liisa kääntäjä 2017 Draama Espanja Suomi
Comediantes kirjailija 2000 Draama Espanja
Creatura kirjailija 1993 Draama, Monologi Suomi
El Libro de los Reyes - ópera lúdica para niños kirjailija 2000 Lastennäytelmä Espanja
Gina kirjailija 2000 Musiikkinäytelmä Espanja
Gina kirjailija 2007 Draama, Musiikkinäytelmä Suomi
Göring kääntäjä 2017 Draama Espanja
Habanera kirjailija 2000 Monologi Espanja
Hemingway kirjailija 2014 Draama Suomi
Heta Niskavuori kääntäjä 2001 Komedia, Draama Espanja
Insensibilidad kääntäjä 2010 Draama Espanja
Kullervo kirjailija 2004 Draama, Monologi Suomi
Kuninkaiden kirja. Oopperahupailu lapsille kirjailija 2002 Komedia, Musiikkinäytelmä, Lastennäytelmä Suomi
La historia de Kullervo kääntäjä 2017 Monologi Espanja Suomi
La noche de concreto kääntäjä 2000 Draama Espanja
Miksi juuri minä? - perheooppera kirjailija 2014 Musiikkinäytelmä, Nuortennäytelmä, Lastennäytelmä Suomi
Mikä miniä! kirjailija 2000 Komedia, Draama Suomi
Niña de cera kirjailija 2000 Monologi Espanja
Pimeyden valossa kirjailija 1992 Monologi Suomi
Runar y Kyllikki kääntäjä 2017 Draama Espanja Suomi
Sueños de una tarde dominical kirjailija 2000 Draama Espanja
Sunnuntai-illan unelmia kirjailija 1999 Draama Suomi Espanja
Tango solo kirjailija 2002 Monologi Espanja
Vahatyttö kirjailija 1996 Monologi Suomi
Välilasku - Una espera inesperada kirjailija 2012 Komedia, Draama, Musiikkinäytelmä Suomi
Yo soy Adolf Eichmann kääntäjä 2008 Draama Espanja