Logo Näytelmat.fi

Jack London

San , 12.1.1876 - 22.11.1916

Jack London oli Yhdysvaltalainen kirjailija, jonka tuotannossa työläislähtöinen yhteiskuntakritiikki yhdistyy seikkailu- ja erämaakertomuksiin.

London syntyi köyhään työläisperheeseen, ja tottui tekemään töitä jo nuorella iällä. Heti seitsemäntoista vuotta täytettyään London pestautui hylkeenpyyntialukseen Tyynellemerelle, mutta palasi pian ja hakeutui opiskelemaan Kalifornian yliopistoon. Opinnot kuitenkin keskeytyivät Londonin rahatilanteen vuoksi. Seuraavat vuodet London kuljeskeli ympäri Pohjois-Amerikkaa erinäisissä ruumiillisissa töissä. Hän työskenteli mm. sanomalehtipoikana, satamajätkänä, kullankaivajana ja karjapaimenena. Vuosina 1904–1905 London toimi Venäjän-Japanin sodan kirjeenvaihtajana Japanissa.

Kiertolaisvuosiensa jälkeen London päätyi Kanadan luoteisosissa sijaitsevaan Klondikeen, joka eli kultaryntäyksen aikaa. Klondikessa London alkoi kirjoittaa, ja nopeasti kehittyvän painoteknologian avulla myös julkaista teoksiaan. London ei kuitenkaan jäänyt Kanadaan pysyvästi, vaan kierteli vielä myöhemmässä elämässäänkin mm. Havaijilla. Klondiken ajanjakso teki Londonista kuitenkin kirjailijan, mikä myös näkyy hänen teoksissaan. Kaikkiaan London julkaisi yli viisikymmentä kirjaa. Monet Londonin teokset kertovat erämaan kovasta elämästä sekä kullankaivajien että heidän käyttämiensä vetokoirien näkökulmasta. Toisaalta London kirjoitti paljon myös merimieselämästä.

Londonin tunnetuin teos on Erämaan kutsu vuodelta 1903. Sen keskushahmona on Kaliforniasta varastettu ja kullankaivajille myyty koira nimeltä Buck. Teoksessa kuvataan koirien ja ihmisten välistä suhdetta, sekä koiran kaipuuta villiin luontoon susien pariin. Londonin vuonna 1905 kirjoittama teos Valkohammas jatkaa samaa teemaa kertoessaan miehen ja koirasuden ystävyydestä.

Jack London tunnetaan niin Suomessa kuin muuallakin ennen muuta juuri erämaata, valtameriä ja koirien elämää käsittelevänä kirjailijana. London on kuitenkin kirjoittanut myös yhteiskuntakriittisiä esseitä ja artikkeleita, joissa pohtii luokkaeroja, verotusmalleja, eläinten oikeuksia jne. Yhteiskunnallisesti virittyneistä töistä merkittävin lienee romaani Rautakorko (1908), jossa Londonin on nähty ennustaneen Venäjän vallankumous ja Euroopan myöhemmät levottomuudet.

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012

Teokset

Klondyken kuningas

Jack London ( Kirjailija )

Draama, Komedia, Nuortennäytelmä

1970

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista