Logo Näytelmat.fi

Heikki Turunen

Pielisjärvi , 9.12.1945 -

Heikki Turunen on proosakirjailija. Hänen tuotantonsa keskittyy suomalaiseen maaseutuun ja sen muutokseen.

Turunen syntyi maanviljelijäperheeseen Pielisjärvelle ja kasvoi maalaiselämään. Turunen on käynyt kansakoulun ja työskennellyt lehtimiehenä vuosien 1964–1974 välisenä aikana mm. Karjalan Maa -lehdessä. Vapaa kirjailija Turunen on ollut vuodesta 1974 lähtien.

Turunen on kuvaillut itseään maalaisromantikoksi. Se näkyy hänen kirjallisessa tuotannossaan, tosin romantiikan lisäksi teokset käsittelevät maaseudun rakennemuutosta. Turusen esikoisromaani on Simpauttaja vuodelta 1973. Esikoisteoksen ohella laajasti tunnettuja ovat myös teokset Kivenpyörittäjän kylä (1976) ja Maalainen (1994). Kaikkiaan Turuselta on ilmestynyt kaksikymmentäyksi romaani- ja novelliteosta.

Turusen romaanit Simpauttaja, Kivenpyörittäjän kylä ja Joensuun Elli (1974) on dramatisoitu näytelmiksi. Lisäksi Markku Pölönen on tehnyt elokuvan Kivenpyörittäjän kylä, (1995) Anssi Mänttäri elokuvan Joensuun Elli (2004) ja Veikko Kerttula televisioelokuvan Simpauttaja (1975).

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012

Teokset

Joensuun Elli

Heikki Turunen ( Kirjailija )

Draama, Komedia, Musiikkinäytelmä

2012

Lue lisää

Joensuun Elli

Heikki Turunen ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1981

Lue lisää

Kivenpyörittäjän kylä

Heikki Turunen ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1991

Lue lisää

Kivenpyörittäjän kylä

Heikki Turunen ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2007

Lue lisää

Kivenpyörittäjän kylä

Heikki Turunen ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2014

Lue lisää

Kivenpyörittäjän kylä

Heikki Turunen ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2006

Lue lisää

Kivenpyörittäjän kylä

Heikki Turunen ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2019

Lue lisää

Seitsemän kurvin suora

Heikki Turunen ( Kirjailija, Dramatisoija )

Draama, Komedia

2012

Lue lisää

Simpauttaja

Heikki Turunen ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2014

Lue lisää

Simpauttaja

Heikki Turunen ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2007

Lue lisää

Simpauttaja

Heikki Turunen ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2002

Lue lisää

Simpauttaja

Heikki Turunen ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1998

Lue lisää

Simpauttaja

Heikki Turunen ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1978

Lue lisää

Simpauttaja

Heikki Turunen ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2011

Lue lisää

Simpauttaja

Heikki Turunen ( Kirjailija )

Komedia

2023

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista