Ere Kokkonen oli suomalainen elokuva- ja teatteriohjaaja, käsikirjoittaja ja näytelmäkirjailija. Kokkosen tunnetuimmat ohjaustyöt ovat Uuno Turhapuro ja Vääpeli Körmy -elokuvat sekä itse perustamansa Komediateatteri Arenan näytelmät.
Kokkonen opiskeli Helsingin yliopistossa matemaattis-luonnontieteellisiä aineita. Teatterikouluun ohjaajalinjalle hakenut, mutta karsiutunut Kokkonen, osallistui aktiivisesti Ylioppilasteatterin toimintaan. Kokkonen palkattiin Mainostelevisioon ohjaajaksi vuonna 1961. 60-luvun alkuvuosista lähtien hän teki töitä myös Yleisradiolle. Vuonna 1974 Kokkonen nimitettiin MTV:n viihdepäälliköksi. Kokkonen jätti tehtävän vuonna 1983 ja siirtyi Spede Pasasen Filmituotanto Spede Pasanen -tuotantoyhtiön tuotantopäälliköksi. Vuodesta 1991 vuoteen 1993 Kokkonen toimi Yleisradion taideohjelmien päällikkönä. Kaikkiaan kolmekymmentäkolme elokuvaa ohjannut Kokkonen palkittiin Telvis -palkinnolla vuonna 2002.
Kokkosen ja Pertti ”Spede” Pasasen yhteistyö oli erityisen hedelmällinen suomalaisen elokuvan historiassa. Vaikka kriitikot suhtautuivat Spede-tuotantoihin penseästi, suuri yleisö rakasti niitä. Pasasen ja Kokkosen ideoimina syntyi kokonainen joukko kieli poskessa tehtyjä veijaritarinoita. Uuno Turhapuro -elokuvien lisäksi tällaisia klassikoita ovat mm. Millipilleri (1966), Noin 7 veljestä (1968) ja Näköradiomiehen ihmeelliset seikkailut (1969). Speden kanssa tehtyjen töiden lisäksi, Kokkonen ohjasi Arto Paasilinnan romaaneihin perustuvat elokuvat Hurmaava joukkoitsemurha (2000) ja Kymmenen riivinrautaa (2002).
Teatteriin Kokkonen käsikirjoitti ja ohjasi pääasiassa omistamansa Komediateatteri Arenan tuotantoja. Näistä viimeiseksi jäänyt on Speden elämästä kertova, vuonna 2009 esitetty Spede ja kumppanit, jonka Kokkonen sekä kirjoitti että ohjasi.
Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012