Logo Näytelmat.fi

Eero Schroderus

Sotkamo , 1945 -

Ammatti: Yrittäjä ja entinen kauppias. Vuodesta 2005 vapaa taiteilija.

Olen harrastanut näyttelemistä ja kirjoittamista koko ikäni. Kotini oli köyhänpuoleinen pienviljelijämökki. Vaikka sota oli jättänyt isään omat jälkensä, hän oli säilyttänyt kulttuurinälkänsä ja oli erityisen innokas lukemaan. Varhaisimpia lapsuudenmuistojani ovatkin musta pirtti, nariseva kiikkutuoli, isän raskaalta työltä tuoksahtava syli ja kirja. Tämä yhdistelmä kasvatti minun mielikuvitusmaailmaani. Lapsikatraan nuorimpana minut jätettiin usein kotiin kun muut lapset menivät uimaan tai ongelle. Minun oli pakko kuvitella itselleni omia mielikuvituskavereita. Äiti oli tästä ”Aarrelan porukasta” joskus todella huolissaankin. Koulumatkat kuljin usein yksin ja kuvittelin mielessäni kehittelemäni lännensankarin, Sam Texasin kiperiä seikkailuja.

Näytelmien kirjoittamiseen innostuin Reko Lundánin kannustuksesta. TV-1 järjesti vuonna 1997 draamakäsikirjoituskilpailun “Sukupolveni unta”. Vetämällään draamakurssilla Reko kehotti minua osallistumaan ko. kilpailuun. Tyttäreni Ulla oli juuri valmistunut Turun taiteen ja viestinnän oppilaitoksesta teatterialalle. Kirjoitimme yhteistyönä synopsiksen, joka kertoi nuoren pojan aikuistumistarinan “Mennyt heinäkuu”. Se menestyi niin hyvin, että pääsimme 4084 tarinan joukosta kolmen voittajan joukkoon ja käsikirjoitus tehtiin elokuvaksi.

Kotipitäjäni Suomussalmi on maalaisyhteisö, jossa ihmisillä on vieläkin aikaa toisilleen ja tarinankerronta on edelleen voimissaan. Ihmisten arkielämästä kumpuaa tarinoita jotka ovat kirjoittajalle ehtymätön lähde, sillä pelkästään mielikuvituksesta en osaa kirjoittaa. Niinpä useimmissa näytelmissämme on “totta se toinen puoli”. Entisenä kunnallispoliitikkona tunnen myös hyvin pienten kuntien vaikeudet ja joskus sykeröisetkin hallintokiemurat. Liuta lastenlapsia mahdollistaa sen, että voin tarkkailla läheltä myös eri-ikäisten ihmisten maailmaa ja elämänmenoa.

Teokset

Alkaa oikea elämä

Eero Schroderus ( Kirjailija )

Draama

1994

Lue lisää

Amali ja aikamiespojat

Eero Schroderus ( Kirjailija )

Komedia

2002

Lue lisää

Hattu päästä, hyvät herrat!

Eero Schroderus ( Kirjailija )

Komedia

2015

Lue lisää

Hulabaloo

Eero Schroderus ( Kirjailija )

Komedia

2010

Lue lisää

Kaikenkelin Kaikkonen

Eero Schroderus ( Kirjailija )

Komedia

2014

Lue lisää

Konnat

Eero Schroderus ( Kirjailija )

Komedia

2021

Lue lisää

Kourallinen ihmisiä

Eero Schroderus ( Kirjailija )

Komedia

2009

Lue lisää

Kunnan jauhot

Eero Schroderus ( Dramatisoija )

Draama

2004

Lue lisää

Kupla

Eero Schroderus ( Kirjailija )

Komedia

2017

Lue lisää

Luvattu maa

Eero Schroderus ( Kirjailija )

Draama

2006

Lue lisää

Navettamaisteri

Eero Schroderus ( Kirjailija )

Komedia

2018

Lue lisää

Onni tulee Pietarista

Eero Schroderus ( Kirjailija )

Komedia

2006

Lue lisää

Otsasi hiessä

Eero Schroderus ( Kirjailija )

Draama

2016

Lue lisää

Peti ja puuro

Eero Schroderus ( Kirjailija )

Komedia

2011

Lue lisää

Pyörätön kylä

Eero Schroderus ( Kirjailija )

Draama

2008

Lue lisää

Rikas - Rakas - Köyhä - Varas

Eero Schroderus ( Kirjailija )

Komedia

2013

Lue lisää

Takahuone

Eero Schroderus ( Kirjailija )

Draama

2011

Lue lisää

Täällä Näveri - Kuuleeko Eurooppa

Eero Schroderus ( Kirjailija )

Komedia

2007

Lue lisää

Vilttiketju

Eero Schroderus ( Kirjailija )

Komedia

2004

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista