Pia Kärkkäinen-Hannikainen (1968-) on Varkaudessa syntynyt, kangasniemeläinen näytelmäkirjailija, ohjaaja ja tuottaja. Hän työskentelee julkishallinnon alalla
tietojärjestelmäsuunnittelijana ja -asiantuntijana ja on aiemmin toiminut myös mm. viestinnän tehtävissä sekä tietosuojavastaavana.
Kirjoittaminen ja erilaisten tekstisisältöjen tuottaminen on kulkenut Pia Kärkkäinen-Hannikaisen mukana lukioajoista alkaen. Pöytälaatikkoon ja kovalevyille on kertynyt kronikoita, novelleja, kolumneja, runoja, nekrologeja, erilaisia artikkeleita, julkaistuja kuin julkaisemattomiakin. Kärkkäinen-Hannikainen on sanoittanut kevyttä musiikkia 1990-luvun lopulta alkaen. Säveltäjäsovittaja Hannu Keinäsen (k. 2015) kanssa teatteriproduktioissa musiikin saralla tehty yhteistyö poiki vuonna 2014 julkaistun kokoelmalevyn Sävelin & Sanoin.
Teatteriharrastuksen myötä kirjoittamisharrastukseen tuli mukaan vuodesta 2011 alkaen näytelmäkäsikirjoitusten kirjoittaminen, joista useat ovat saaneet kantaesityksensä estradilla.
Merkittävämpänä Kärkkäinen-Hannikainen pitää käsikirjoituksistaan draamanäytelmää Potilas, joka sai lyhyellä näytöskaudellaan suuren suosion ja josta ehdittiin esittää vain kaksi lisänäytöstä helmikuun 2020 lopulla ennen koronapandemian alkua.
Toinen merkittävä ja mittava produktio on ollut Otto Mannisen seuralle kutsutyönä tehty Otto Mannisen 150-juhlavuoden näyttämöteos Oton poluilla, joka sai kantaesityksensä 31.7.2022. Kärkkäinen-Hannikainen toteutti ja tuotti pyynnöstä Oton poluilla-alkuperäiskäsikirjoituksensa pohjalta Kangasniemen kunnalle kirjaston kulttuurikasvatusohjelmaan syksyllä 2023 dokumenttielokuvan, joka kertoo runoilija ja suomentaja Otto Mannisen ja hänen vaimonsa Anni Swanin elämäntarinan aikalaishistorian kulkiessa rinnalla kerronnassa ja jonka avulla tehdään Otto Mannista tutuksi koululaisille.
Kärkkäinen-Hannikainen on kuvannut ja editoinut erilaisia videoprojekteja vuodesta 2005 alkaen. Vuodesta 2017 alkaen hän on enenevässä määrin käyttänyt näyttämöteoksissaan myös videotallenteita ja tehnyt äänisuunnittelua ja niiden toteutusta. Tekeillä on useampi lyhytdokumenttielokuva.
Huomionosoitukset:
– Suomen Harrastajateatteriliiton myöntämä kultainen tunnustusmerkki 30.6.2011.
– Kangasniemen Kotiseutuyhdistyksen 13.4.2018 myöntämä 31. viiri perusteinaan luovuttamiselle “teatteri- ja näyttämötaiteen moniottelijan Pia Kärkkäinen-Hannikaisen merkityksellinen kotiseutuhengen mukainen työ paikallisten teatteriesitysten monipuolisessa tuottamisessa.”
– Kangasniemen kunnan 21.12.2022 myöntämä Wiljam Sarjala-mitali vuosia kestäneestä vapaaehtoistyöstä kulttuurin tuottajana ja kangasniemeläisen kulttuuriperinnön säilyttäjänä.
“Vaikka olen pitkän työurani tehnyt julkisten palvelujen alalla, rinnalla on kulkenut vuosikymmeniä erilaiset kirjalliset työt ja tuotannot. Laidasta laitaan erilaisia tekstejä on tullut vuosien varrella väsättyä niin työn puolesta kuin omaksi ja myös pyynnöstä muidenkin iloksi ja harmiksi.
Olin yli 30-vuotias, kun sain ajatuksen lähteä teatteriharrastuksen pariin. Se veikin täysin mukanaan ja myös kirjoittamisen saralla uusille ”urille”. Aloitin näyttämötaiteen taipaleeni Teatteri Ilonan riveissä syksyllä 1998 Pikku Pietarin piha -näytelmän harjoituksien parissa (näytökset kesällä 1999). Sanoitin myös näytelmän loppulaulun Kuin kevyt henkäys Tuukka Lehtosen säveliin. Tästä alkaen pääsin tekemään suurehkoja, usein myös soololauluosuuksia sisältäviä rooleja eri ammattiohjaajien (Tarja Heiskanen, Antti Lattu, Heikki Paavilainen, Martti-Mikael Järvinen, Reijo Paukku, Antti Niskanen) ohjauksessa. Näiden arvostamieni ammattilaisten ohjauksesta imin aikoinaan roolityöskentelyyn liittyvän henkilöohjauksen lisäksi heidän tapojaan työstää kokonaisia näyttämöteoksia ja sovelsin myöhemmin oppimaani omaan tapaani tehdä ohjaustyötä. Dramaturgiaa olen opiskellut menneinä vuosina Suomen Harrastajateatteriliiton järjestämissä Teatteritapausten viikonlopputyöpajoissa ammattilaisten, mm. Aila Lavasteen johdolla.
Se innostus, mitä teatteritaiteen tekeminen alusta alkaen minussa herätti, syttyi omalta kohdaltani päätoimista ammattiuraa ajatellen liian myöhään. Tämän taipaleen alussa minulla ei ollut vielä kokemusta käsikirjoittaja-ohjaajana, minkä koen kuitenkin näyttämötyöskentelyyn verraten itselleni omimmaksi. Kokemuksen kautta voin todeta yli neljännesvuosisadan jälkeen Teatteri Ilonan produktioiden parissa viettämieni vuosien olleen minun ”teatterikorkeakouluni””
